Vaalikoneanalyysi nro 1 (Kunnallisverotus)

Lähestyvien kunnallisvaalien kunniaksi hieman visuaalista analyysiä vantaalaisehdokkaiden vastauksista. Tänään kunnallisveroa, talouden tasapainottamisen päälinjoja sekä palvelutuotannon ulkoistamista koskevat vastaukset. Laitan perjantaina kuntarakennetta ja metropolihallintoa koskevien vastausten kuvan sekä viikonlopun aikana sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen palveluita koskevia vastauksia käsittelevän kuvan.

Kuvissa on verrattu kaikkien ehdokkaiden vastauksia ehdokkaana olevien nykyisten kaupunginvaltuutettujen vastauksiin. Lähestymistapaan sisältyy uskomus siitä, että nykyisten valtuutettujen vastaukset heijastavat kaikkia ehdokkaita paremmin puolueen ”virallista” linjaa. Joissakin kohden valtuutettujen vastaukset eroavat ehdokkaiden linjasta: esimerkiksi perussuomalaisten valtuutettujen enemmistö uskoo palveluiden ulkoistamiseen, vaikka ehdokkaiden enemmistä vastustaa sitä. Vastaavasti demareiden ehdokkaista yli 40 % kannattaa veronkorotusta esitettyjen palveluleikkausten sijasta, mutta 12 valtuutetun joukosta vain 3 on tätä mieltä.

Silmiinpistävää on myös vastausten hajoaminen jokaisen ryhmän sisällä. Talouden tasapainottamisen keinoista suosituin näyttää olevan omaisuuden myynti. Vain vasemmistoliiton joukoissa myynti jää vaille merkittävää kannatusta. Avoimeksi jää, mitä ehdokkaat olisivat myymässä. Vantaan Energia Oy lienee ainoa omaisuuserä, jonka myynnin olisi talouden kannalta ratkaisevaa merkitystä. Kaupungin omistuksessa oleva tonttimaa on joka tapauksessa kaavoituksen jälkeen myynnissä.

Latauslinkkihttp://infografi.minunvantaa.fi/vaalikone1.png

Vaalikampanja ja koulu

Tenttejä luvassa tällä ja ensiviikolla. Vaimo töissä lauantain, joten pitää yrittää päästä sunnuntaina Tikkurilan maalaismarkkinoille. Olen asettanut tavoitteeksi olla vähintään kerran viikossa äänestäjien tentattavana. Tosin hieman ujostuttaa aina, eli jostakin syystä tulee aika paljon täytettyä niitä ilmapalloja. Tosin kukaan muu … Continue reading

The post Vaalikampanja ja koulu appeared first on Timo Tuomaala.

Vantaanjoki kuntoon!

Vantaan kaupungin läpi virtaa joki, joka on yksi maan tärkeimmistä: sen lähipiirissä asuu miljoona suomalaista. Vantaanjoki on suosittu virkistys- ja kalastuskohde, jonka arvoa vähentää heikko veden laatu. Joen tila oli huonoimmillaan 1960-luv…