mennessä Vaula Norrena | 22.9.2008 | Blogit
Kun olin pieni, minua opetettiin säästämään pienen vihreän säästöpossun avulla. 3-vuotiaasta 6-vuotiaaseen säästin rahoja nukenvaunuihin, siis yli puolet elämästäni. Opin, että säästäminen tarkoittaa: jaksan nyt olla ilma…
mennessä Vaula Norrena | 10.9.2008 | Blogit
Kuluvan valtuustokauden alussa laadin valtuustoaloitteen poikkihallinnollisen perheväkivallan vastaisen ohjelman laatimisesta Vantaalle. Ilahduin, koska yli puolet valtuutetuista allekirjoitti aloitteen. Aloite johti valmisteluprosessiin, jonka my
mennessä Vaula Norrena | 5.9.2008 | Blogit
Viime aikoina on keskusteltu pääkaupunkiseudun yhdistämisestä yhdeksi suurkaupungiksi. Enimmäkseen ihmiset sanovat hirveää! Sitten kaikki menee Helsingin ehdoilla, palvelut löytyvät vain Helsingin keskustasta ja muualla kärsitä
mennessä Vaula Norrena | 4.9.2008 | Blogit
Olen pannut merkille, että nykylapset viihtyvät koulujen pihoilla koulupäivän jälkeen ihan eri tavalla kuin minun lapsuudessani. Myös vanhemmat saavat ja haluavat osallistua koulun juhliin, urheilupäiviin, vanhempainiltoihin jne. (Minun aikanan…