Yleiskaava hyväksyttiin – Kaivoksela 4 hävittiin

Laki määrää kansalaisten kuulemisen – se tehdään – mutta mielipiteen yli kävellään täysin, vaikka lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen ovat osa Vantaan strategiaa ja EU tukemia periaatteita. Käytännössä kansalaisvaikuttaminen on sanahelinää, jos viidensadan asukkaan mielipide ei vaikuta heidän omalla alueellaan.

Kun leijonanosa Kaivokselan asukkaista oli asuinaluetta vastaan, mielipiteen tulisi olla niin painava että se todella vaikuttaa asian valmisteluun ja ratkaisuun. Kaupungin nykyisen politiikan mukaan asukkaiden toiveilla, tarpeilla ja haaveilla ei ole mitään merkitystä.

Ei edes niillä mielipiteillä ei ole vaikutusta, jotka lain nojalla on pakko vastaanottaa.

Melskasin asiasta kovin sanoin. Suuret puolueet kuitenkin pitivät omasta suunnitelmastaan kiinni Kaivoksela 4:n suhteen, vaikka vastaava määrä uusia asuntoja olisi voitu sijoittaa vaikkapa vanhalle ostarille. Asiasta äänestettiin.

Yleiskaavaan tuotiin Kaivokselaa suurempikin muutos viimehetkellä joten perusteluja sille, että yleiskaava ei olisi voinut säilyä vanhan viheraluetta suojelevan kaavan mukaan, ei ollut. Muutoksen olisi voinut tehdä vaikka viimeisessä käsittelyssä.

Kehä II

Kannatin Kehä II:n poistamiseksi kaavasta. Mielestäni Kehä III kunnostus tarvitsee kipeämmin rahaa. Mutta ennen kaikkea vastaava panostus joukkoliikenteeseen vähentäisi ruuhkia taloudellisesti tehokkaammin kuin eritäin kallis tierakentaminen. Puhumattakaan siitä miten valinta joukkoliikenteen ja lisätien välillä vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa tai melun vähentämisessä.

Kannatin myös ehdotusta Pakkalan rakentamiseksi. Yleiskaavan käsittelyn aikana asuntoalueita vähennettiin ja golfkenttiä lisättiin. Golf on hieno harrastus mutta kaksi kenttää ja yksi lyöntipaikka on varsin paljon yhdelle lajille panostettuna tässä kaavassa. Tasapuolinen kohtuullisuus on paikallaan. Asunnoista on huutavampi pula.

Kuusjärvi

Kuusjärven läheisyyteen suunniteltu varikko taas oli kinkkinen kysymys. Kuusjärven luonto on kovilla. Varikko ei lisää merkittävästi ympäristökuormitusta, sillä jo olemassa liikenneväylät pitävät kuormituksesta kyllä varmasti huolen. Sen sijaan varikko on saanut vastustusta niin paljon, että mielipiteellä on merkitystä.

Valtuustossa hyväksyttiin myös iso kasa luonnonsuojelualueita Vantaan itäisistä osista. Ne tukevat hienosti perusteilla olevaa itäistä kansallispuistoa, Sipoon korpea.

/>/>/>/>/>/>/>/>
/>

Biopolttoaineiden ongelmia

YK:n asiantuntijana toimiva Jean Zigler kehoittaa viiden vuoden taukoon biopolttoaineiden käyttöönotossa jyrkin sanoin. Biopolttoaineiden tuotannon pelätään vievän miljoonilta ruuan. Zieglerin mukaan ruokapohjaisten biopolttoaineiden käyttö on ”rikos i…

Kuntarajat ja liikennekehitys

Puhe pääkaupunkiseudun valtuustojen yhteisessä kokouksessa liikennekehityksestä ja kuntarajoista 2006. Kuntarajojen muuttaminen oli perusteltua kun Helsingin kaupunki kasvoi ja Vantaan alue sitä ympäröivänä maalaiskuntana oli maalainen. Maalaiskunta on nyt kuitenkin kaupunkimainen kaupunki. Rajojen muuttamisen sijaan rajat tulisi häivyttää!

/>

Nypertely aluevaihdosten kanssa (Ala-Tikkurila ym.) kertoo vain kaupunkisuunnittelun yhteistyön puutteista, ja siitä että yhteistyön ei uskota kehittyvän. Kaupunkisuunnittelun yhteistyön ja palvelujen joustavan toiminnan ei pitäisi nykiä rajoilla.

Kun katsomme tulevaisuuteen, kaupunkimaisen asutuksen rajat tuskin jäävät tähän. Työssäkäyntialue on laaja, ja laajenee. Yhteistyö vielä pidemmälle YTV:n ulkopuolelle on tulevaisuutta.

Tällöin elinehto on torjua likainen, epäterveellinen asfaltti- ja autoerämaa. Se kasvaa nykykehityksellä. Onko tulevaisuudessa miellyttävät asuinalueet, jossa voi hengittää puhdasta ilmaa, ovat kaukana YTV:n ulkopuolella?

Tuhat kuolee vuosittain liikenteen aiheuttamiin pienhiukkasiin. Luku kasvaa. On myös kansantaloudellisesti järjetöntä että ihmiset istuvat ja istuvat yhä enemmän ajastaan ruuhkassa.

Siihen olemme menossa, jos panostus joukkoliikenteeseen ei parane merkittävästi.

Sirpa (Siru) Kauppinen
/>