mennessä Joel Linnainmäki | 13.11.2014 | Blogit
Pisa-tulokset ovat laskussa. Julkisessa keskustelussa on vaadittu muutosta. Kasvatustiede ja opettajankoulutuslaitokset ovat vuosikausia puhuneet muun muassa oppiaineet ylittävistä kokonaisuuksista, ilmiölähtöisyydestä, opetusteknologiasta ja tutkivasta oppimisesta. Mitä siis tapahtuu, kun lukiota lähdetään uudistamaan? Työryhmä istuu ja väittelee kaksi vuotta, kymmeniä lausuntoja jätetään ja julkinen keskustelu myllää kuukausia. Valtakunnan hallitus käyttää aivan liian paljon aikaansa talouslaman keskellä […]
mennessä Joel Linnainmäki | 29.10.2014 | Blogit
Olen syvästi pettynyt suomalaiseen politiikkaan. Lehtien pääkirjoituksissa vakuutellaan, että työpaikat palaisivat maailmalta Suomeen jos vain hallitus tekisi päätöksiä, sisällöstä riippumatta. Samalla on vakuuteltu, että opposition tehtävä on hallituksen esitysten haukkuminen sisällöstä riippumatta. Ei se näin mene, tai ei ainakaan pitäisi mennä. Huonoja päätöksiä ei kannata tehdä vain muistuttaakseen maailmaa olemassaolostaan. Koko Suomea koskevat päätökset […]
mennessä Joel Linnainmäki | 15.10.2013 | Blogit
Opetuslautakunta on tänään puun ja kuoren välissä. Kokoomus ja SDP ovat talouden vakauttamisohjelmassa määränneet opetuksen säästölle pantavaksi. Kulujen kasvu on pidettävä alle 1,5 prosentissa ja lisäksi olisi löydettävä 5 miljoonan […]
mennessä Joel Linnainmäki | 21.9.2013 | Blogit
Vantaan opetuslautakunta päätti kokouksessaan 1,4 miljoonaan euron säästöistä. Taustalla on kaupungin valtava leikkauslista. Koulujen lakkauttamisten ohella suurinta huolta herättävät opetusryhmien kokojen kasvattaminen ja 2. asteen kurssien mittavat vähennykset. Visio tulevaisuuden Vantaasta […]
mennessä Joel Linnainmäki | 27.5.2013 | Blogit
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 27.5.2013. Helsingin Sanomien pääkirjoitus (23. 5.) totesi oppisopimuksen olevan kelvollinen peruskoulun jälkeinen valinta. Kirjoituksessa Saksan menestynyt oppisopimusmalli asetettiin vastakkain perinteisen suomalaisen koulutusajattelun kanssa. Oppisopimus on […]