mennessä Anniina Kostilainen | 19.4.2011 | Blogit
Pari päivää vaalien jälkeen uskaltaa katsoa totuutta silmiin. Vihreille kävi näissä vaaleissa köpelösti. Hävisimme perusteellisesti vaalituloksessa, mutta olisimmeko sittenkin voittaneet pikkuriikkisen vihreän tulevaisuuden luomisessa? Vihre…
mennessä Mikko Mäkelä | 18.4.2011 | Blogit
Vaalit on nyt käyty ja kansa on sanansa sanonut. Tulos oli katastrofaalisen huono koko puolueelle, eikä omissa lukemissakaan ole älyttömästi hurraamista. Vihreiden kansanedustajien määrä väheni kolmanneksella ja Uudeltamaalta sisään saatiin kaksi edustajaa vähemmän kuin viimeksi.
Tämä päivä on kulunut lähinnä kattoon tuijotellessa ja syitä huonoon menestykseen miettiessä. Jotain on mennyt oleellisesti pieleen sen suhteen, miten viestimme […]
mennessä Mikko Mäkelä | 13.4.2011 | Blogit
Vaalit ovat monessa mielessä politiikan kulta-aikaa. Tärkeistä (ja vähemmän tärkeistä) asioista puhutaan ja kirjoitetaan, puolueet jalkautuvat kaduille ja ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä painavat viimeiset viikot menemään kipukynnyksen tuolla puolen.
Tässä kaikessa on paljon samaa kuin joukkulajien pudotuspeleissä, joissa pitkää heitetään ristikulmaan illasta toiseen epäinhimillisellä pelitahdilla ja jossa murtumaa pienemmät vammat salataan vastustajilta viimeiseen asti. Niille, jotka ovat […]
mennessä Mikko Mäkelä | 11.4.2011 | Blogit
Kohtasin Porvoon torilla kiihtyneen kansalaisen, joka oli käärmeissään aika monista Vihreiden kannoista ja näkemyksistä. Loppukaneetiksi miekkonen kysyi (tai huusi), että miten tuollainen suhteellisen fiksun oloinen nuori mies on viitsinytkin lähteä tällaisen käsittämättömän porukan kelkkaan.
Kun lankomieheni (sit) innoittamana päätin 26.12.2006 lähteä politiikkaan mukaan ja liittyä poliittiseen puolueeseen, oli puoluevalinta melko selvä. Seuraavana päivänä kävin kyllä muodon […]
mennessä Anniina Kostilainen | 11.4.2011 | Blogit
Maaseutu on Suomen voimavara. Vaikka mediassa helposti keskitytäänkin vihreiden kaupunkipoliittisiin tavoitteisiin, on vihreä politiikka mitä parhainta maaseutupolitiikkaa. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra teettämän barometrin mukaan suomalaisten maaseutuympäristöön liittämät merkitykset, ja toiveet … Lue lisää