Kotitieni remonttiin hassattiin puoli miljoonaa, oliko järkeä?

(puheeni valtuustossa liittyen kuntatekniikan osaston edellisvuoden merkittävimpiin investointeihin)   Minulla on ilo asua yhdellä niistä kaduista, jotka ovat kokeneet täydellisen muodonmuutoksen viime vuonna ja joka löytyy kuntatekniikan keskuksen viime vuoden merkittävimpien investointien listalta.   Kyseessä on tie vanhalla omakotialueella, jossa kaikki tiet ovat alueen vanhoihin taloihin sopien pikkaisen rähjäisiä, mutta ajavat hyvin asiansa. Viime vuonna […]

Ennaltaehkäisevät palvelut isoon rooliin ensi vuoden talousarviossa

Pitämäni ryhmäpuhe talousarvion lähetekeskustelussa 26.5.2014: * Vihreä valtuustoryhmä haluaa kiittää Vantaan kaupungista huokuvaa joustavaa asennetta ja innovatiivista meininkiä, mikä näkyy monilla toimialoilla. Oikeanlaisen asenteen ansiosta olemme saavuttaneet samaan aikaan sekä säästöjä että parantaneet ja monipuolistaneet palveluita. Olemme edelläkävijöitä monella sektorilla ja meidän tapaamme järjestää palveluita tullaan katsomaan muista kunnista. Mainiota, säilytetään tämä asenne!   Palvelumuotoilua […]

Monikulttuurisuus näkyviin

Puheeni valtuuston kokouksessa 12.5.2014 kohdassa Monikulttuurisuusohjelma:   Vantaa on Suomen monikulttuurisin kaupunki. Meidän on otettava käyttöön kaikki se positiivinen voima ja potentiaali, jota voimme vahvasta monikulttuurisesta perustastamme saada. Monikulttuurisuus voisi näkyä paljon enemmän ja laajemmin Vantaalla jokapäiväisessä arjessa.   Aktiivisen osallistumisen kannalta jokaiselle maahanmuuttajalle tärkeää on työ ja suomen kielen taito. Hyvä, että niihin on kiinnitetty […]