mennessä riikka.astrand | 28.11.2015 | Blogit
Valtuuston maanantainen vuoden 2016 talousarviosta päättänyt kokous oli varsin mielenkiintoinen ajatellen illan kuumimmaksi muodostunutta keskustelunaihetta, päivähoidon ryhmäkokoja ja subjektiivista päivähoito-oikeutta. Kaksi viikkoa aiemmin pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessahan me Vihreät esitimme, että ryhmäkoot säilytetään ennallaan. Meidän esityksemme takana oli silloin vain vasemmistoliitto ja yksi demari, hävisimme asian äänin 13 – 4. Kaupunginhallituksen käsittelyn ja lopullisten valtuuston tekemien […]
mennessä Anniina Kostilainen | 16.11.2015 | Blogit
Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viidennen arviointiraportin mukaan kulutamme hiilibudjettimme loppuun nykymenolla alle 20 vuodessa.
Kansainvälinen ilmastokokous on muutaman viikon päästä linjaamassa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävistä sitoumuksista. Vaikka kansainväliset sopimukset ovatkin äärettömän tärkeitä, … Lue lisää
mennessä Silvo Kaasalainen | 9.11.2015 | Blogit
Hallituksen suurteokseen Sote ja rauha on kirjoitettu ensimmäinen luku, ja uupuneet soturit saavat taas nukkua enemmän kuin kaksi tuntia. Tämä ensimmäinen luku antaa mahdollisuuden lähteä purkamaan himmeleitä, säästämään ja ennen … Lue lisää
mennessä riikka.astrand | 8.11.2015 | Blogit
Varhaiskasvatus on Vantaalla ensi maanantaina kovan paikan edessä. Kaupungin talousarviossa valtuustolle esitetään päivähoidon ryhmäkokojen kasvattamista. On hyvä muistaa, että vaikka maamme hallitus onkin päättänyt, että päiväkotien ryhmäkokoja voidaan kasvattaa siten, että lasten suhteellinen määrä nousee seitsemästä kahdeksaan lapseen per aikuinen, tekee jokainen kunta kuitenkin itsenäisesti päätöksen uuden maksimin käyttöönotosta. Helsinki teki jo päätöksen pitää […]
mennessä riikka.astrand | 3.11.2015 | Blogit
Eilen käytiin käsittämättömät 12 tuntia kestäneet budjettineuvottelut ja sen perään nuijittiin neuvottelun pohjalta kaupunginhallituksen kokouksessa kasaan Vantaan vuoden 2016 talousarvio. Käsittämättömältä neuvottelujen pituus tuntui erityisesti siksi, että tulokset olivat laihoja. Yhtään määrärahaesitystä ei annettu mennä läpi, vaan ne tiputettiin keskustelematta pois. Sen sijaan aikaa tuhrattiin tuntitolkulla usein täysin turhanpäiväisten tekstilisäysten pohdintaan. Toki myös merkittävämpiä tekstimuutoksia […]