Vantaan Vihreät ry:n toimintasuunnitelma on kuvaus yhdistyksen tulevasta toiminnasta ja tavoitteista. Hallituksen velvollisuutena on huolehtia, että toimintasuunnitelmassa olevat asiat pannaan toimeen. Toimintasuunnitelma myös valtuuttaa hallituksen tekemään kaiken tarpeellisen suunnitelman toteuttamiseksi. Toimintasuunnitelma kulkee käsi kädessä talousarvion kanssa. Kaikkeen toimintasuunnitelmassa suunniteltuun toimintaan osoitetaan varat talousarviossa. Talousarvio osoittaa myös, mistä nämä varat hankitaan.
1. Yhdistyksen jäsenet
Vantaan Vihreät ry:n jäseniä ovat sääntöjen mukaan alayhdistykset. Alayhdistykset ovat Korso-Koivukylän Vihreät ry, Hakunilan ja Länsimäen Vihreät ry, Länsi-Vantaan Vihreät ry, Tikkurilan Vihreät ry, Vantaan Ikivihreät ry, Vantaan vihreät nuoret ja opiskelijat ry, Vantaan Vihreät Naiset ry ja Vihreä Aviapolis ry.
2.Jäsenhankinta
Yhdistyksen jäsenmäärätavoite on 300 jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Jäsenhankintaa tehdään perinteiseen tapaan toreilla ja tapahtumissa. Vuoden aikana järjestetään yhdistyksille ja aktiiveille suunnattu jäsenhankintakoulutus.
3. Koulutukset
Vuoden alussa järjestetään uusien valtuutettujen ja luottamushenkilöiden koulutukset. Luottamushenkilöiden koulutuksen jatkeena järjestetään Vantaan politiikan ABC -koulutus, jonka sisältöjä ovat mm. kokoustekniikka, viestintä ja Vantaan kaupungin organisaation esittely.
Myös uusille yhdistysten vastuuhenkilöille järjestetään koulutus alkuvuodesta. Yhdistys maksaa lisäksi edellisvuosien tapaan osallistumismaksuja Vision järjestämille kursseille.
3.Tapahtumat
Vuoden aikana panostetaan perinteisten tapahtumien (Kuusijärven lumikenkäily, Vihreä Vappu, Mölandetin retki, Elävä Joki, Kirppusirkus ym..) lisäksi näkymiseen myös kevään Ravintolapäivänä ja erilaisissa talkoissa.. Marras-joulukuussa järjestetään pikkujoulut.
4. Valmistautuminen euro- ja eduskuntavaaleihin
Vuoden 2014 kesäkuussa järjestetään eurovaalit. Yhdistyksen tavoitteena on saada vaaleihin oma ehdokas. Mikäli halukkaita ehdokkaaksi asettuvia on useampia, järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys.
Aikaisemmat vaalikampanja ovat osoittaneet, että ehdokkaiden aikainen valmistautuminen vaaleihin on hyödyksi. Syksyn koulutuksissa otetaan huomioon myös eduskuntavaaleihin valmistautuminen.
5. Viestintä
5.1 Sisäinen viestintä
Sisäinen viestintä perustuu vuorovaikutteisille sähköpostilistoille. Vuorovaikutteisia sähköpostilistoja ovat vavi-, vavi-hallitus- ja vavi-valtuusto-listat sekä luottamushenkilöiden vavilu-lista. Sähköisiä jäsenkirjeitä lähetetään noin viisi kertaa vuodessa. Uutiskirjeessä kerrotaan jäsenkirjeen tapaan tulevista tapahtumista sekä yhdistyksen, valtuustoryhmän ja kaupunginhallituksen kuulumisista ja myös eduskunnan kuulumiset. Valtuuston kokouksista valmistellaan lisäksi raportti vavi-listalle.
5.2 Ulkoinen viestintä
Yhdistyksen uusi esite julkaistaan keväällä. Painosmäärä rajoitetaan pienemmäksi kuin edellisen esitteen kohdalla, jolloin mahdollisiin muutostarpeisiin voidaan reagoida paremmin.
Yhdistyksen lehti julkaistaan syksyllä.
Nettisivujen ulkoasu tullaan uusimaan, mikäli puolueen nettisivupakettiin tuotetaan uusi ulkoasu.
6. Talous
Vantaan Vihreät ry:n toiminta rahoitetaan kunnallisissa luottamustehtävissä toimivien vihreiden palkkioista perittävillä puolueveroilla. Puoluevero on vuonna 2013 suuruudeltaan 25 prosenttia.
Tulonlähteitä ovat myös Vihreältä liitolta saatava työntekijäavustus, Vihreältä Sivistysliitolta saatavat koulutusavustukset sekä Vantaan kaupungin koulutusavustus.
6.1 Alayhdistysten toiminta-avustus
Vavilla on käytössä jäsenmäärään pohjautuva toiminta-avustusta alayhdistyksille. Toiminta-avustusta maksetaan yhdistyksille 10 euroa jäsenmaksun maksanutta jäsentä kohden. Tämän lisäksi alayhdistysten perusrahoitus koostuu jäsenmaksukertymästä ja omasta varainhankinnasta.
Jokaisella yhdistykselle taataan 200 euron perusrahoitus, mikäli toiminta-avustus ja jäsenmaksutulot eivät ylitä 200 euron summaa.
Vavin hallitukselta voi hakea myös kohdennettuja projektiavustuksia isoihin tapahtumiin, kampanjoihin ja jäsenhankintaan. Hallitus tekee projektiavustusten hakuun pelisäännöt.