Uusi vaaliesite on valmistunut
Uusi vaaliesitteeni on valmistunut tukiryhmän ahkeruuden ansiosta. Kiitos! Esitettä saa tulostaa ja jakaa vapaasti. Anniina 294

Talous kuntoon! – Vantaan taloustalkoiden 4 periaatetta Vantaan väkiluku kasvaa yli tuhannella asukkaalla vuodessa. Vauhti on kova. Kaupunki on viime vuosina joutunut ottamaan paljon velkaa rahoittaakseen kasvavan kaupungin […]![]()
Kunnallisveroprosentin korotuksen vastuttajat käyttävät yhtenä argumenttina veronkorotuksen tuoman hyödyn nopeaa sulamista. Näin on todellisuudessa myös käynnyt, mutta hieman eri tavalla mitä korotuksen vastustajat ovat tarkoittaneet. Kunnallisverosta tehtävien vähennysten lisääntymisen myötä asukkaiden todellinen keskimääräinen veroprosentti (efektiivinen veroaste) on 2012 samalla tasolla kuin 2006. Näin siitä huolimatta, että veroprosenttia on välillä korotettu.
Toteutuneen veroasteen kehitys 2004 – 2012 käy ilmi Minun Vantaa sivuston ensimmäisestä infografista, jossa on käytetty lähteenä Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen lisäksi Vantaan vuoden 2010 tilinpäätöstä ja vuoden 2012 talousarviota. Jatkossa pyrin tekemään uuden infografin kerran viikossa (alussa muutaman tiheämpäänkin) havainnollistamaan Vantaan kaupunkiin liittyviä tilastoja ja muita tietoja. Voit lähettää ideoita infografien kohteista osoitteella petteri@minunvantaa.fi.
Infografin latauslinkki löytyy lopusta.

Latauslinkki: http://infografi.minunvantaa.fi/verotulot011012.png

Turun Sanomat 29.9.2012 nettisivut HANNE YLI-PARKAS Poliittiset virkanimitykset tuottavat kuntalaisille epäpäteviä virkamiehiä, joiden uskollisuus kallistuu enemmän puolueiden kuin kunnan asukkaiden puoleen. Kun kansalaisten sijaan kuunnellaan … Lue lisää
Julkaistu Vantaan Sanomissa 29.9.2012
Vantaan talous on kuralla, ja kuten Heikki Heinimäki sanoo (VS 22.9.2012) talouden tosiasioita ei voi kieltää tai muuttaa. Heinimäki puhuu kuitenkin veronkorotuksista ikään kuin niille olisi … Lue lisää