mennessä Riikka Åstrand | 22.10.2012 | Blogit
Vaalien myötä olen viettänyt paljon tavallista enemmän aikaa kadulla ihmisten kanssa jutellen. Olen nähnyt uuden puolen Vantaasta.
Olen tarjonnut kahvia, teetä ja pullaa Vantaan eri lähiöissä. Monet kävelevät kiireisinä ohi. Itsekin olisin yleensä yksi heistä. Kun vaalityön myötä pysyn useita tunteja paikallani ja tapaan niitä, joilla ei ole kiire mihinkään, olen nähnyt asioita uudella tavalla.
Kaupungissa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä. Joka paikassa johon olemme pysähtyneet kahvipannun kanssa, ilmestyy pian lähialueen asukas tai pari, jotka jäävät juttelemaan pitkäksi aikaa. Ensin aloitetaan vaaleista, mutta lopulta jutellaan arjen pienistä iloista ja suruista, elämästä. Nämä ihmiset eivät todellisuudessa ole tippaakaan kiinnostuneita vaaleista. He ovat kiinnostuneita toisen ihmisen seurasta ja mahdollisuudesta jakaa ajatuksia, koska heillä ei siihen tavallisesti ole mahdollisuutta.
Monissa lähiöissä paikallinen pubi on ainoa paikka, jossa voi istua alas ja tavata muita. Mutta jos ei halua viettää iltojaan tuopin ääressä, missä voi tavata muita ihmisiä?
Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että yksi isoimmista syistä eri ikäisten ihmisten syrjäytymiseen on yksinäisyys. Useimmista suomalaisista kaupungeista puuttuu tiloja, joissa olisi mahdollista tavata ihmisiä humaltumatta tai ostamatta ylihintaisia kahvilatuotteita.
Vantaalla on paljon työttömiä, jotka istuvat kotonaan ja toivovat, että he kelpaisivat vielä johonkin, pääsisivät tapaamaan muita ihmisiä ja tekemään jotain hyödyllistä. Miksemme ottaisi käyttöön lähiöissä olevia tyhjiä tiloja ja perustaisi kohtaamispaikkoja. Niissä voisi olla myynnissä kahvia ja pullaa omakustannehintaan, lehtiä luettavaksi, lautapelejä pelattavaksi. Kuka tahansa voisi poiketa sisään ja jutella muiden kanssa. Tilojen emänniksi ja isänniksi palkattaisiin paikallisia työttömiä. Ohjelmassa voisi olla neulepiirejä, korttipeli-iltoja, tai vaikka avoimen päiväkodin kaltaista pientä lastenhoitotoimintaa.
Uskon, että kylätalo olisi hyvä ja edullinen tapa ehkäistä yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja jopa päihdeongelmia.
mennessä Riikka Åstrand | 17.10.2012 | Blogit
Nuorten syrjäytyminen on noussut yhdeksi suurimmista puheenaiheista Suomessa tänä syksynä. Ihan oikeita ratkaisujakin voitaisiin alkaa pikku hiljaa kehittää pelkän puhumisen sijaan.
Olen toiminut useamman vuoden ruohonjuuritasolla nuorten parissa järjestäen syrjäytymistä ehkäiseviä matalan kynnyksen harrastustoimintoja lähiönuorille Vantaalla ja Itä-Helsingissä, perhesirkusta kriisissä oleville perheille, yhteisöllistä toimintaa kotiinsa jo pahasti syrjäytyneille ja etsivän nuorisotyön esiin kaivamille. Tällä hetkellä koordinoin laajaa nuorisohanketta, jonka tavoitteet liittyvät samoin erittäin vahvasti syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Monenlaisia tarinoita ja esimerkkejä on tässä ajassa tullut vastaan.
Olen oppinut, että usein syrjäytymisuhan taustalla on: 1. menetetty usko omiin kykyihin, 2. kokemus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta – ei kuulu mihinkään yhteisöön, 3. kapea maailmankuva – horisointissa ei näy mitään parempaa, haaveet puuttuvat. 4. oma identiteetti on kateissa
Jotta nuori syrjäytyisi, täytyy tilanteen jatkua jonkin aikaa. Omanarvontuntoa ei menetä hetkessä, kokemus kuulumisesta johonkin katoaa vasta kun jäljellä ei ole mitään kodin ulkopuolista yhteisöä.
Ikävä kyllä syrjäytymisen tilaan joutuneelle nuorelle tarjotaan usein ratkaisuksi masennuslääkettä. Todellisuudessa tulisi ratkaista ongelma, jonka myötä nuori on joutunut siihen tilaan. Tulisi tarjota onnistumisen kokemuksia, jotka ehkä koulussa on jäänyt saamatta. Kaikki eivät ole lahjakkaita kouluaineissa ja kokevat yhdeksän vuotta häpeää ja huonommuutta. Tulisi tarjota tilaisuuksia löytää uusia yhteisöjä, joissa voi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään.
Nykyisessä työssäni Myrsky-hankkeen projektipäällikkönä olen nähnyt, kuinka mm. taideprojektit voivat toimia tällaisina matalan kynnyksen paikkoina, joissa nuoret voivat voimaantua ja kerätä itseluottamusta ja kokemuksia yhteisöllisyydestä. Tämä on myös merkki siitä, että mikäli nuorilla olisi ollut merkityksellinen harrastus, olisi jopa todennäköistä, ettei suuria ongelmia olisi koskaan tullutkaan.
Myös kunnan palveluissa on kehitetty hyviä toimintamalleja.
Helsingissä on jo useiden vuosien ajan ollut käynnissä laaja Luotsi-toiminta, jossa vaikeassa tilanteessa olevat 12-15 -vuotiaat nuoret löydetään tehokkaan avun piiriin yläasteella. Nuori päätyy Luotsiin, jos koululla tai sosiaalitoimella on nuoresta erityinen huoli. Luotsi-toimintaa vetää moniammatillinen tiimi, joka tukee tiiviisti aina vuoden ajan kutakin mukaan tullutta nuorta. Osallistuvia nuoria ei tueta yksinäisinä saarekkeina, vaan mukaan toimintaan otetaan nuoren elämänpiiri: vanhemmat, koulu ja vapaa-ajan toiminta. Lisäksi nuoret pääsevät kokeilemaan uusia harrastuksia, nuoret käyvät yhdessä aikuisten kanssa esimerkiksi melomassa ja ratsastamassa. Luotsi-toiminta on todettu tehokkaaksi tavaksi tarttua nuoren vaikeaan tilanteeseen tarpeeksi ajoissa ja Helsingissä onkin nykyään jo kuusi Luotsi-ryhmää eri puolilla kaupunkia.
Jos päätöksiä tehtäisiin pitkän tähtäimen hyvinvointia ajatellen, Luotsin kaltainen toimintamalli kannattaisi rakentaa kaikkialle – myös, ja erityisesti, Vantaalle. Lisäksi olisi kiinnitettävä nykyistä paljon enemmän huomiota niihin nuoriin, jotka eivät viihdy eivätkä pärjää koulussa. Tarvitaan erilaisia oppimisympäristöjä: pajakouluja, joustavaa perusopetusta.
Kunnan olisi myös tarjottava jokaiselle nuorelle mahdollisuus merkitykselliseen harrastukseen. Sitä edistäisi koottu tiedotus harrastusmahdollisuuksista (esimerkiksi kaikkien koululaisten vanhemmat saavuttavan Wilman kautta muutaman kerran vuodessa) sekä erityinen harrastusraha vähävaraisten perheiden lapsille.
Nuorten syrjäytymisuhka kannattaa ottaa tosissaan – välineitä syrjäytymisen torjuntaan on.
mennessä Riikka Åstrand | 4.10.2012 | Blogit
Osallistuin tänään työllisyysaiheiseen vaalipaneeliin Korsossa. Työllisyyden hoito on yhä tärkeämmäksi käyvä aihe, johon monien on vaikea ottaa kunnolla kantaa. Työllisyyspalveluiden tukiviidakko, erilaiset palvelutoiminnot ja terminologia vaativat turistilta aikamoista perehtymistä ennen kuin kokonaisuus on hallussa.
Vantaalla työllisyysasiat on (ehkä monien mielestä yllättäen) hoidettu harvinaisen hyvin. Kun nuorten yhteiskuntatakuu (eli takuu siitä, että nuori saa kolmen kuukauden sisällä koulutus tai työpaikan) astuu ensi vuoden alussa voimaan, on Helsinki pulassa, kun joutuu keksimään ”sijoituskohteen” jopa tuhannelle nuorelle, joilla ei ole koulutus- eikä työpaikkaa. Vantaalla ongelmaa ei ole, sillä nuorille suunnattua ohjaus- ja tukipalvelua on pidetty yllä ilman pakkoa jo useiden vuosien ajan. Tämä panostus alkaakin nyt tuottaa tulosta. Vantaalla nuorten työttömyys on laskenut noin 20% viimeisen vuoden aikana, kun Helsingissä ja Espoossa se on noussut.
Taas yksi todiste siitä, että ennalta ehkäisevät toimenpiteet maksavat itsensä takaisin niin hyvinvoivempina ihmisinä kuin taloudellisina säästöinäkin.
Yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien osalta luvut eivät ole yhtä kannustavia. Toinen hankalasti työllistyvä ryhmä on maahanmuuttajat, joiden osuus työttömistä on jopa 35%. Jotta nämä passiivisessa työttömyyden tilassa ovat ihmiset saataisiin aktiiviseen, osallistuvaan rooliin yhteisössämme, on tehtävä isoja uudistuksia toimintatapoihin. Miksi istuttaa ihmisiä kodeissaan masentumassa, kun heille olisi tärkeitä tehtäviä monissa pienissä ja isoissa töissä kunnalla ja kausiluonteisissa töissä yrityksissä ja kolmannella sektorilla? Suurin osa ihmisistä voi paremmin, kun pääsee tekemään merkityksellistä työtä ja toimimaan yhdessä muiden kanssa.
Vantaalle olisikin otettava käyttöön ns. Paltamon malli. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille löytyy töitä. Työt voivat olla joko erilaisia kunnalla tehtäviä työtehtäviä, kuten kouluisännän hommia, puistotyöntekijän töitä tai muita sen kaltaisia, tai kausiluonteisesti työntekijöitä voidaan ”vuokrata” eteenpäin yrityksiin tai yhdistyksiin vaikkapa remontti- tai leiriohjaajan töihin. Toimintaa organisoi ns. yhteiskunnallinen yritys, jota Paltamossa kutsuttiin ”Työvoimataloksi”. Työvoimatalossa tehdään myös pienimuotoista omaa työtä, kuten ompelu- ja puutöitä.
Paltamon malli antaisi kaikille mahdollisuuden aktiiviseen roolin yhteiskunnassa. Parhaimmillaan se voi toimia välivaiheena matkalla kohti perustuloa, jossa ihmisten on mahdollista ilman välissä toimivia tahoja ottaa itsenäisesti vastaan lyhytkestoisiakin töitä ja tulla silti toimeen. Mutta perustulosta ehkä joskus myöhemmin lisää.
 |
Kuntavaaliehdokas Åstrand työllisyyttä koskevassa vaalipaneelissa Korsossa 4.10.2012
Kuva: Minna Kuusela |
mennessä Riikka Åstrand | 4.9.2012 | Blogit
8-vuotiaan tytön surman uutisoinnin seuraaminen on ollut vaikeaa, mieltä raastavaa. Tekisi mieli suojata itseään ja sulkea silmät pahuudelta. Kun kotona on saman ikäinen lapsi, se kouraisee ehkä entistäkin syvemmältä.
Samalla tämä tapaus yhdessä kuohuttavien perhesurmien kanssa avaa toivottavasti myös ihmisten silmiä näkemään, mitä tapahtuu monien suljettujen kotiovien takana. On paljon perheitä, joilta puuttuu kyky tarjota lapsilleen turvallinen koti ja arki. Näiden perheiden vanhemmat tarvitsevat siihen apua ja tukea. On myös perheitä, joissa on hetkittäin tilanteita, joissa voimat ovat vain kerta kaikkiaan loppu. Kun silloin saa tukea ulkopuoliselta, voi pienikin hetkellinen apu auttaa selviämään pahimman ohi. Toisaalta, jos apu jää saamatta, voi alamäki olla pitkä ja raskas.
Itse törmäsin perheiden rajuihin tilanteisiin luokanopettajaharjoittelijana vantaalaisessa ala-asteen koulussa kymmenisen vuotta sitten. Luokalla, jossa tein opetusharjoitteluni, oli oppilailla harvinaisen rajuja taustoja. Moni lapsi pelkäsi loma-aikoja, koska silloin kotona alkoi raju päihteiden käyttö ja lasten elämä muuttui hyvin turvattomaksi. Arkena koulu oli monille turvasatama, jonne jotkut halusivat jäädä koulupäivän jälkeenkin. Opettaja oli heille ehkä ainoa terve aikuiskontakti. Mustelmat lapsilla olivat tavallisia, vanhemmat selittivät niitä lapsen kömpelyydellä: taas se typerä poika oli törmännyt vahingossa tolppaan. Lastensuojeluilmoituksia jouduttiin tekemään usein.
Uskon, että tärkeä keino ehkäistä tällaisia tapauksia, on kaupungilta helposti saatavat toimivat perhepalvelut, joissa kaupungin työntekijällä on tarpeen tullen aikaa perheille, mahdollisuus nähdä ongelmat ja tarjota apua. Näin ehkäistään niin lasten ja vanhempien pahoinvointia kuin huostaanottojakin.
Perheiden tukemisessa ottaisin mallia myös Ruotsissa käytössä olevista vanhemmuuden vertaisryhmistä ja toisin ne meille Vantaalle. Tarkoitan neuvolatoiminnan yhteydessä kokoontuvia ryhmiä, joissa samaan aikaan ensimmäisen lapsensa saavat vanhemmat kokoontuvat neuvolan tiloissa viikoittain jo ennen lapsen syntymää ja lapsen syntymän jälkeen ainakin siihen asti kunnes lapsi täyttää vuoden. Tästä toiminnasta on Ruotsissa saatu erittäin hyviä kokemuksia. Yleensä ryhmät ovat jatkaneet itsekseen tapaamisiaan vuosikaudet ilman neuvolan tukeakin. Vertaistuen avulla muuten yksin ongelmiensa kanssa jäävät perheet löytävät muita vanhempia, joilta saa tukea niin pieniin kuin isoihinkin kysymyksiin.
Vertaisryhmät ovat helppo ja edullinen tapa lisätä yhteisöllisyyttä siellä, missä sitä ehkä eniten tarvitaan. Nuoret perheet joutuvat ensimmäisen lapsen saadessaan aivan uuteen tilanteeseen ja uuteen elämänvaiheeseen. Keskelle sellaisia jokapäiväisiä kysymyksiä lapsen kasvatukseen ja parisuhteeseen liittyen, joihin ei ihan helposti löydy vastauksia. Vantaan kaltaisessa kaupungissa monilla asuu suku kaukana eikä luontevaa tukiverkostoa ole. Tarvitaan siis uusia tapoja luoda tukiverkostoja.
Tällä hetkellä perheiden tukeminen on Vantaan säästölistalla leikattavien palveluiden joukossa. Ei ajeta näitä palveluita alas Vantaalla, vaan lisätään resursseja! Leikkaaminen olisi todella lyhytnäköistä ja vastuutonta. Pidemmän päälle perhepalveluiden ylläpito kannattaa myös taloudellisesti, sillä se vähentää tutkitusti huostaanottojen tarvetta.
 |
| Kuva: Trisha Krauss |
mennessä Riikka Åstrand | 14.6.2012 | Blogit
Osallistuin tänään varavaltuutettuna Vantaan kaupunginvaltuuston infotilaisuuteen. Ennen tilaisuutta Näpit irti koulusta -kampanja järjesti ohjelmallisen mielenosoituksen valtuuston edessä. Meillä valtuutetuilla ja varavaltuutetuilla, jotka vastustamme noita samaisia koulusäästöjä, oli hieman hankala asema. Toisaalta meillä on täysi syy osallistua mielenilmaukseen, samalla kuitenkin osoitamme tavallaan mieltä itsellemme. Kampanjan moottorina toimii Vihreiden varavaltuutettu. Hänen tilanteensa vasta mielenkiintoinen onkin. Hän organisoi kampanjaa, jonka pääkohteena on valtuusto, johon hän itse kuuluu. Tällaisiin kaksoisrooleihin kai päättäjien painavissa saappaissa aina välillä joutuu tottumaan.
Pääasiakohtana valtuuston infotilaisuudessa oli Vantaan virkamiesten esittämä talous- ja velkaohjelma. En ymmärrä, miten mm. perussuomalaisten ja demareiden valtuutetut, jotka ovat vuosien ajan puhuneet vähäosaisten, lasten ja vanhusten puolesta, voivat nyt kirkkain silmin kannattaa kaikkia talous- ja velkaohjelman kohtia. Sadan kouluavustajan säästämisestä kirjoitin jo edellisessä blogissani. Ohjelmassa on kuitenkin monia muitakin täysiä idioottimaisuuksia. Yksi on intensiivinen lastensuojelun perhetyö. Tällä toimintamallilla on säästetty satoja tuhansia euroja, kun kiireelliset huostaanotot ovat vähentyneet. Nyt kaupunki hakee ”säästöjä” lopettamalla tällaiset pitkällä tähtäimellä sekä inhimillistä kärsimystä, että kaupungin varoja säästävät toimintamallit. Eihän näissä suunnitelmassa ole mitään mieltä. Onneksi kuulun Vihreään valtuustoryhmään, joka on tehnyt seuraavanlaisen muutosesityksen säästöohjelmaan:
Näistä emme halua tinkiä:
– kouluavustajat
– lastensuojelun kotipalvelut ja intensiiviperhetyö sekä neuvolan
perhetyöntekijät
– terveyskeskuslääkärien määrä nykyisellä tasolla sekä terveysneuvontapalvelu
– vanhusten kotona jaksamisen tukeminen
– kuntoutuksen tukeminen
– nuorten toimeentuloasiakkaiden tukeminen
– syrjäytymistä ehkäisevä järjestötyö
– työttömien palkkatuki
– ammatillisen koulutuksen tukipalvelut
– luontokoulu
– katupölyn poisto ja auraus, terveysmenojen ehkäisynä
Pelkästään velan takaisinmaksunopeutta hidastamalla ylläolevat
palvelut voidaan säilyttää.
Lisäksi olemme esittäneet näitä säästötoimenpiteitä:
– Energian, veden ja paperin kulutusta vähennetään ja jätteitä
lajitellaan tehokkaammin
– Tarkistetaan kumppanuudet ja sopimukset
– Otetaan käyttöön avoimen lähdekoodin ohjelmistot
– Viestinnän julkaisut siirretään sähköiseen muotoon (painotuotteet
vain kohdennetusti)
– Loppiaisvastaanotto lakkautetaan
– Lautakuntien ja aluetoimikuntien kokoa pienennetään
– Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot eivät kasva kolmen tunnin jälkeen
– Matkakorvaukset luottamushenkilöille maksetaan vain julkisten taksojen mukaan
