mennessä riikka.astrand | 4.11.2016 | Blogit
Viime viikon maanantaina tulin valituksi Vantaan nuorisopalveluiden johtajaksi. Valinta oli lopulta itselleni aikamoinen pommi. Olin toki hakenut tehtävää ja käynyt läpi aikamoisen tiukan prosessin, johon sisältyi mm. neljä eri haastattelua ja yhteensä noin 10 tuntia kestäneet henkilöarviointiyrityksen tekemät testit. Vaikka mahdollisuus siihen, että elämäni siirtyy johonkin ihan uuteen vaiheeseen oli olemassa, valinta tuntui aluksi käsittämättömältä, koska […]
mennessä riikka.astrand | 29.8.2016 | Blogit
Terveisiä syksyn ensimmäisestä merkittävämpiä asioita sisältäneestä kaupunginhallituksen kokouksesta, jossa käsiteltiin mm kuntalaisaloitteisiin liittyvää prosessia, putkijätekiistaa ja pks-erillisratkaisua. * Kohta 12: Laajaa kannatusta saaneiden kuntalaisaloitteiden käsittely: Taustaa: Tuomelan koulun aktiivit ovat lähettäneet valtuustolle kuntalaisaloitteen, jonka on allekirjoittanut yli 2% kuntalaisista, ja lain mukaan se tulisi ottaa käsittelyyn kaupungin luottamuselimissä viimeistään 6kk vastaanottamisen jälkeen. Tämä on ensimmäinen […]
mennessä riikka.astrand | 20.6.2016 | Blogit
Vantaan ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa 20.6. Suunnitelmasta käy ilmi se hurja vauhti, jolla Vantaa ikääntyy. Olen hyvin huolissani siitä, olemmeko varautuneet palveluidemme määrän ja laadun suhteen siihen, että ikääntyneiden tarpeisiin pystytään vastaamaan. Suunnitelmasta käy ilmi, että 75 vuotta täyttäneiden osuus kasvaa 600 henkilöllä / vuosi vuoteen 2020 asti ja 85 vuotta täyttäneiden osuus kaksinkertaistuu kymmenessä […]
mennessä riikka.astrand | 12.6.2016 | Blogit
Maanantain 6.6. kaupunginhallituksen kokouksessa oli useampi isohko asia. Käsittelimme mm. vuoden 2017 talousarvion kehystä ja sitovia tavoitteita, kaupungin korvauksia Putkijäte Oy:lle (liittyy asuntomessualueen rakentajien riitauttamaan asiaan) ja muutaman tulosaluejohtajan eroja ja uusien johtajien hakujen avaamista. Talousarvion kehyksen yhteydessä emme tehneet muutosesityksiä, mutta esitimme useita toiveita muutoksista, joita haluaisimme valmistelijoiden huomioivan, kun tekevät seuraavia versioita syksyä […]
mennessä riikka.astrand | 12.6.2016 | Blogit
Kaupunki on päättänyt, että Tuomelan koulun lakkauttamisen perumista vaativa kuntalaisaloite käsitellään maanantaina 13.6. opetuslautakunnassa. Aloitteeseen on kerätty lähes 5000 nimeä ja se edustaa siten selkeästi yli 2 prosenttia kuntalaisista. On selvää, että koulujen lakkautuksiin liittyvän keskustelun tulehtuneisuuden vuoksi on paljon tahoja, jotka toivoisivat, että aloitteen käsittely tapahtuisi mahdollisimman nopeasti ja äänettömästi. Se, että aloite haudataan suljettujen […]