Paluu arkeen

Vaalit on nyt käyty ja kansa on sanansa sanonut. Tulos oli katastrofaalisen huono koko puolueelle, eikä omissa lukemissakaan ole älyttömästi hurraamista. Vihreiden kansanedustajien määrä väheni kolmanneksella ja Uudeltamaalta sisään saatiin kaksi edustajaa vähemmän kuin viimeksi.
Tämä päivä on kulunut lähinnä kattoon tuijotellessa ja syitä huonoon menestykseen miettiessä. Jotain on mennyt oleellisesti pieleen sen suhteen, miten viestimme […]

Politiikan playoffs

Vaalit ovat monessa mielessä politiikan kulta-aikaa. Tärkeistä (ja vähemmän tärkeistä) asioista puhutaan ja kirjoitetaan, puolueet jalkautuvat kaduille ja ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä painavat viimeiset viikot menemään kipukynnyksen tuolla puolen.
Tässä kaikessa on paljon samaa kuin joukkulajien pudotuspeleissä, joissa pitkää heitetään ristikulmaan illasta toiseen epäinhimillisellä pelitahdilla ja jossa murtumaa pienemmät vammat salataan vastustajilta viimeiseen asti. Niille, jotka ovat […]

Miksi Vihreät

Kohtasin Porvoon torilla kiihtyneen kansalaisen, joka oli käärmeissään aika monista Vihreiden kannoista ja näkemyksistä. Loppukaneetiksi miekkonen kysyi (tai huusi), että miten tuollainen suhteellisen fiksun oloinen nuori mies on viitsinytkin lähteä tällaisen käsittämättömän porukan kelkkaan.
Kun lankomieheni (sit) innoittamana päätin 26.12.2006 lähteä politiikkaan mukaan ja liittyä poliittiseen puolueeseen, oli puoluevalinta melko selvä. Seuraavana päivänä kävin kyllä muodon […]

Oppilashuolto ja syrjäytymisen ehkäisy

Suomi on menestynyt loistavasti oppimista mittaavissa OECD-maiden Pisa-tutkimuksissa. Tämä on luonnollisesti erinomainen asia, mutta kaikilta osin ei hurraa-huutoihin ole aihetta. Samanaikaisesti kun oppimistulokset ovat kansainvälisessä vertailussa huippuluokkaa, on syrjäytyneiden nuorten ja koulupudokkaiden määrä huolestuttavasti lisääntymässä.
Suomalainen peruskoulu on perinteisesti ollut hyvinvointimme ja tasa-arvoisen yhteiskunnan yksi kivijaloista. Suomessa sosiaalinen siirtymä on ollut poikkeuksellisen suurta ja köyhistä torpista […]

6+6+6

Nykyisessä vanhempainvapaajärjestelmässä äidillä on mahdollisuus 105 arkipäivän mittaiseen äitiysrahaan ja isä saa isyysrahaa 18 arkipäivältä. Kumman tahansa vanhemman käytettävissä on 158 arkipäivän mittainen vanhempainrahakausi, joka päättyy lapsen ollessa noin yhdeksän kuukauden ikäinen, jonka jälkeen kotona lasta hoidettaessa saa huomattavasti vanhempainrahaa pienempää kotihoidontukea.
Isillä on lisäksi mahdollisuus ylimääräiseen 24 päivän vapaaseen, jos hän käyttää vanhempainrahakaudesta viimeiset 12 […]