TIEDOTUSVÄLINEILLE
30.9.2010
VAMMAISLAINSÄÄDÄNTÖÄ KEHITETTÄVÄ EDELLEEN
Vammaispalvelulain uudistus astui voimaan 1.9.2009. Lainmuutos paransi monien vaikeavammaisten asemaa henkilökohtaisen avun osalta. Vammaisten aseman parantaminen on kuitenkin yhä haaste nyky-Suomessa.
”Lainsäädäntöä pitäisi kehittää edelleen vaikeavammaisten lasten ja kehitysvammaisten henkilöiden avustajapalveluiden turvaamiseksi”, painottaa valtiotieteen maisteri Ulla Anttila, joka oli eduskunnan vammaisasiain työryhmän puheenjohtaja vuosina 1999-2007 ja Vihreiden kansanedustaja vuosina 1991-2007. ”Esimerkiksi pula avustajista on ongelma osalle vammaisista. Kysymys on perusoikeuksien turvaamisesta vammaisille henkilöille.”
Ulla Anttilan mielestä lähitulevaisuudessa kehitysvammaisten asumismuotoja olisi kehitettävä voimakkaasti. ”On vaarana, että kehitysvammalaitosten purkaminen jää toteuttamatta, koska kunnat eivät sijoita tarpeeksi varoja kodinomaisempiin asumisratkaisuihin kehitysvammaisille.”
”Vammaisille tulee taata yhdenvertainen asema yhteiskunnan jäsenenä. Nykyiset palvelut ja käytännöt eivät ole riittäviä turvaamaan normaalia elämää”, toteaa vammaisjärjestö Vihreät vaivaiset ry:n sihteeri Liisa Huttunen. ”Esimerkiksi kuntien myöntämä lain vaatima minimimäärä kuljetuspalveluille ei riitä aktiiviseen osallistumiseen”.
Ulla Anttila puhuu vammaispalveluiden haasteista Kaikille mahdollisuus -tilaisuudessa 30.9.2010 Vantaan Tikkurilassa, Tikkurilantie 41 (käynti Vernissakadun puolelta, ympyrätalo). Tilaisuus on klo 18-19.30. Kommenttipuheenvuorot Liisa Huttunen ja FM Erja Hakkarainen. Tilaisuuden järjestää Uudenmaan vaalipiirin vantaalainen Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Erja Hakkarainen tukiryhmineen.
Lisätietoja:
Ulla Anttila, p. 0400 908825
Liisa Huttunen, p. 050 3849691
Erja Hakkarainen, p. 050 3075903