Eduskunta hyväksyi tiistaina maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen, jossa kaupan suuryksiköiden rakentamista pyritään ohjaamaan nykyistä paremmin. Lakimuutos herätti paljon porua maakunnissa ja myös kaupan piirissä; asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) nimittelikin näitä tahoja aika osuvasti ”cowboykapitalisteiksi”
Uuden lain mukaan kaupan suuryksiköt pitää pääsääntöisesti sijoittaa keskusta-alueille. Jos marketteja halutaan rakentaa muualle, pitää sijainti osoittaa maakuntakaavassa ja tehdä myös asiaankuuluvat selvitykset vaikutuksista palvelurakenteeseen, asiointiin, liikenteeseen, ympäristöön jne. Lakiuudistus ei siis kiellä markettien rakentamista keskustojen ulkopuolelle vaan pakottaa suunnittelemaan asiat nykyistä paremmin.
Taustalla on ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi myös huoli keskustojen elinvoiman säilyttämisestä ja myös ikääntyvän, usein autottoman väestön mahdollisuudesta käydä kaupassa.
Lakiuudistuksessa poistettiin myös jako päivittäistavarakaupan ja tilaa vaativan erikoistavarakaupan (auto-, rauta-, puutarha-, sisustuskaupat jne) väliltä. Kokoraja kaikille myymälöille on 2000 neliömetriä, jollei maakuntakaavassa ole määritetty suurempaa alarajaa.
Muutoksen vastustajien perusteet olivat hinteliä. Lähinnä moitittiin sitä, että kaavoitusvalta liukuu maakunnista keskushallintoon eli ympäristöministeriöön, joka hyväksyy maakuntakaavat. Tähän ei nyt kuitenkaan tule muutosta muiden kuin yli 2000 neliön tilaa vaativan kaupan yksiköiden osalta.
Ympäristöministeriön vahvistamismenettely on näissä asioissa ihan paikallaan, jottei maakunnissa kaavoiteta paikallisten intressien perusteella ihan miten sattuu. Kaupan rakenne on meillä jo nyt varsin hajautunut. Juuri näissä kuvioissa ovat hääränneet keskeisesti myös KMS-porukat ja heidän hengenheimolaisensa…
Keskustapuolue sortui market-lain käsittelyssä ihmeellisiin manöövereihin. Ensin he lypsivät läpi maakuntien merkitystä korostavan ponnen ja yrittivät sen jälkeen vielä äänestää ympäristövaliokunnassa koko lain nurin, vieläpä kertomatta asiasta etukäteen. Keskustan nolo operaatio kuitenkin epäonnistui surkeasti, kun suurin osa oppositiosta tuki uudistusta.
Mutta ei tässä vielä kaikki: kepu ei omasta mielestään ollut saanut maitokiintiötään täyteen ja ryhtyi vielä täysistuntokäsittelyssä TOISEEN ILTALYPSYKIERROKSEEN! He tehtailivat vielä lisäponnen, jossa edelleen korostettiin maakuntien asemaa. Lopullisessa äänestyksessä aika iso joukko kepulaisia vielä äänesti uudistusta vastaan.
Yhteistyö hallituskumppani Keskustan kanssa on pääosin sujunut kohtalaisesti, mutta tämä loppumetrien temppuilu oli pohjanoteeraus. Kepu petti.