Sekä Vihreät että Vasemmistoliitto esittävät maltillista 0,5% veronkorotusta Vantaalle kuluvan strategiakauden ajaksi.
Veronkorotuksen jälkeen Vantaan veroprosentti on edelleen kilpailukykyinen 6,9%. Tavalliselle kuntalaiselle, esimerkiksi 3000e kuukausituloja ansaitsevalle, tämä tarkoittaisi noin 13 euroa kuukaudessa.
– Haluamme realistisia ja vastuullisia toimia talouden tasapainottamiseen ja palveluiden jatkon takaamiseen. Talousvastuulliseen päätöksentekoon kuuluu kaikkien vaikuttavien toimien tarkastelu, kommentoi kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Eve Rämö.
Esityksen taustalla on Vantaan vaikea taloustilanne, leikkaukset sekä viimeisimpänä käydyt yt-neuvottelut. Näidenkin jälkeen tilanne on sellainen, ettei uusilta leikkauksilta vältytä. Nyt tehtävällä veronkorotuksella voitaisiin torjua entistä kipeämpiä leikkauksia ja maksukorotuksia. Hallituksen päällekkäiset leikkaukset, ennätystyöttömyys sekä maan yleinen taloustilanne ovat syöneet pohjan myös kunnan tuloilta. Tämä rakenteellinen rahoitusvaje on korjattava omin keinoin.
– Meille tärkeintä on suojella lapsia ja nuoria jatkuvilta leikkauksilta. Vaikuttavalla veroratkaisulla takaamme talouden tasapainottamisen ja laadukkaat palvelut sekä onnistumisen tavoitteissamme turvallisuuden, koulutuksen ja kaupungin elinvoiman vahvistamiseksi. Tämä tulee pitkällä tähtäimellä edullisemmaksi meille kaikille, korostaa Vantaan vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Tia Seppänen.
Esitettävällä veronkorotuksella vältettäisiin mahdollista lisävelanottoa ja kalliita korkomenoja. Kun nämä laskee yhteen, on saavutettu säästö moninkertainen.
– Muun muassa TE-uudistuksen tuomat työttömyyden kustannukset, kunta-alan palkankorotukset, HSL:n menojen kasvu ja koulutuksen kasvanut palveluntarve kiristävät budjettia. Jos tavoitteisiin halutaan päästä, resurssit on turvattava, summaa kaupunginhallituksen jäsen Anni Juulia Tuomainen.
Vantaan ensi vuoden veronkorotuksesta päätetään maanantaina 2.11. kaupunginhallituksessa ja 16.11. kaupunginvaltuustossa.
Lisätiedot:
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Tia Seppänen
045 639 05 92
tia.seppanen@vantaanvihreat.fi
Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja
Eve Rämö
044 974 1458
eve.ramo@vantaanvihreat.fi
Kaupunginhallituksen jäsen
Anni Juulia Tuomainen
040 502 62 08
annijuulia.tuomainen@vantaanvihreat.fi