Vihreiden ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmät esittävät Vantaan kuntaveron nostamista 0,5 prosenttiyksiköllä. Korotus olisi esityksissä maltillinen ja ulottuisi tämän strategiakauden loppuun. Tavoitteena on tukea kaupungin strategian vaikuttavuutta ja sen toteuttamista.
Maltillisella korotuksella kyettäisiin lisäksi torjumaan pahimmat sopeutukset palveluihin. Ryhmät huomauttavat, että Vantaalla on tehty kipeitä leikkauksia jo kaksi vuotta peräkkäin samalla, kun kiinteistöveroa on nostettu ja käyty yt-neuvottelut.
Vihreät ja Vasemmistoliitto paheksuvat sitä, ettei kaikkia talouden tasapainottamistoimia ole käsitelty yhtenä kokonaisuutena. Ensin on päätetty yt-neuvotteluista, sen jälkeen tulevat muut sopeutukset ensi vuoden talousarviossa ja vasta ehkä ensi vuonna tartutaan veroihin.
Kaupunginjohtajan tuoreen esityksen mukaan Vantaan talousarvio on kuitenkin yhä ensi vuonna 59 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vantaalla yhden veroprosentin tuotto on noin 67 miljoonaa. Puolen prosenttiyksikön korotuksella saataisiin näin kokoon arviolta 33,5 miljoonaa euroa. Veroratkaisulla Vantaa voisi kuroa kiinni akuuttia alijäämäänsä, korjata rakenteellista rahoituksen vajausta ja mahdollisesti säästää myös lainanhoitokuluissa.
– Vaadimme, että talouden tasapainotus tehdään tietopohjaisesti ja vastuullisesti, tulevaisuuden kasvun edellytyksiä, lapsia sekä muita haavoittuvia ihmisryhmiä suojellen. Näin ennaltaehkäisemme lyhytnäköisistä leikkauksista myöhemmin koituvia kuluja, Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Tia Seppänen linjaa.
– Kuntaveron maltillinen ja määräaikainen korotus olisi kivuton ja solidaarinen tapa päästä pahimman yli. Vantaalla olisi sen jälkeenkin selvästi alhaisimpiin kuuluva verotaso verrattuna muihin Uudenmaan kuntiin, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Eerola sanoo.
Kaupungin talouden tasapainottaminen edellyttää yhteistä vastuunkantoa. Vihreät ja Vasemmistoliitto toivovat, että myös muut ryhmät ovat valmiita tarkastelemaan veroratkaisuja, joilla turvataan kaupungin riittävä tulopohja ja palvelut. Ryhmät jättävät veroesityksensä kaupunginhallituksen kokouksessa 2.11.2026.
Lisätietoja:
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Tia Seppänen
Tia.seppanen@vantaanvihreat.fi
puh. 045 6390592
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Antero Eerola
antero.eerola@vantaa.fi
puh. 040 3230176