Jännitin itseni pelistä pois. Kyseessä oli täysin itseaiheutettu epäonnistuminen, joka tuli pyytämättä, yllätyksenä ja aivan turhaan. Olen pahoillani kuulijoiden puolesta, sillä he olisivat ansainneet paremman esityksen. Omallani oli lähinnä tositeeveemäistä nolonpuoleista viihdearvoa.
Ala-asteella jännitin ensimmäisen kerran esiintymistä, kun luin joitakin aamunavausrukouksia keskusradioon. Yhtäkkiä ääneni katosi. Sen jälkeen aloin pelätä ja vältellä ääneen lukemista.
Lukiossa pakotin itseni esiintymisiin ja luokan eteen. Pikkuhiljaa löysin varmuutta, ja esiintymiset alkoivat sujua. Muutaman kerran sain niistä jopa hyppysellisen nautintoa. Toki aina jännitin hieman.
Koulun jälkeen esiintymisiä on ollut harvassa. Olen välttynyt varsinaiselta asiantuntijan leimalta, eikä minua ole pyydetty pitämään puheita. Olen luennoinut suhteellisen sujuvasti mm. Green Officesta ja luulin olevani melko hyvässä esiintymisvireessä. Kun sain tämän kutsun ja tilaisuuden, olin iloinen ja valmistauduin mielestäni huolella. Kun sitten kuuntelin muiden esityksiä edelläni, aloin pelätä. Pelätä sitä, että minulta odotetaan yhtä täydellistä vetoa – apua, mutta entä jos en pysty? Jos mokaan?
Tuollaisista pakkoajatuksitahan seuraa varma itseaiheutettu ”tuho”.
Olen avoimesti kade henkilöille, jotka pystyvät pitämään ex-tempore puheita ja esiintymään yleisön edessä vakuuttavasti tai vaikkapa vaan rauhallisesti. Se on taito, jota tavoittelen. Se on taito, jota ei muiden esityksiä katselemalla opi. Se on myös taito, jota en saa kadehtimalla. Se vaatii useita tilaisuuksia ja työtä. Epäonnistumisiakin kai sitten.
Puheliaana ja innokkaana persoonana vien usein muilta tilaa. Kyselen ja kommentoin paljon ääneen. ”Ethän SINÄ voi jännittää”, on yleinen harhaluulo. Se on yksi tekijä, joka tavallaan luo lisää epäonnistumisen pelkoa ylleni.
En onneksi jännitä yksin. Olen saanut paljon kannustuksellista ja tunnustuksellista palautetta. Kiitos siitä! Tämä autonomisen hermoston kontrolloimaton käytös tuntuu olevan yleinen ongelma myös monilla oman alansa guruilla.
Vaikka en ole ollenkaan nörtti, pakenen notkahduksia mielelläni verkkoon ja kirjoitettuun maailmaan. Tiedän löytäväni vertaistukea. Rypiessäni itsessyytösten ja kurjuuden maksimoinnin tunkiolla, Qaikussa virisi idea järjestää
”kesällä Qaikun sympoosiumi TED-näkökulmasta? Eli jokainen esittäisi oman alansa/harrastuneisuutensa näkökulmasta jotain muille presis tyyliin?”
Loistoidea. Mukana! Itsesäälinkyyneleiden jälkeen tuntuu, kuin tästä syntyisi sittenkin jotain uutta, opettavaa ja avartavaa. Vaikkakin jännittävää.
Tapahtuman ideointia ja jatkokehittelyä voi seurata täällä.