Vaalit on nyt käyty ja kansa on sanansa sanonut. Tulos oli katastrofaalisen huono koko puolueelle, eikä omissa lukemissakaan ole älyttömästi hurraamista. Vihreiden kansanedustajien määrä väheni kolmanneksella ja Uudeltamaalta sisään saatiin kaksi edustajaa vähemmän kuin viimeksi.
Tämä päivä on kulunut lähinnä kattoon tuijotellessa ja syitä huonoon menestykseen miettiessä. Jotain on mennyt oleellisesti pieleen sen suhteen, miten viestimme on tavoittanut äänestäjät ja miten se on otettu vastaan. Osmo Soininvaara pohtii blogissaan syitä aika kattavasti (tosin Helsingin näkökulmasta), enkä osaa tuohon oikein mitään näin äkkiseltään lisätä.
Kampanjointi oli kuitenkin mukavaa ja oli hieno huomata, että on olemassa iso liuta ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan omaa vapaa-aikaansa Vihreän aatteen levittämiseen. Omassa kampanjassanikin oli mukavasti porukkaa mukana ja henki oli hyvä. Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte näihin talkoisiin. Kiitos myös kaikille 611 äänestäjälle. Vaikka teitä olisi saanut olla enemmänkin, niin tuolta kannatuspohjalta on ihan hyvä jatkaa eteenpäin. Mittari on nyt kalibroitu.
Huomenna palataan normaalisti töihin ja Vihreiden arvojen edistäminen jatkuu entiseen malliin Vantaan kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa.