Suomi on menestynyt loistavasti oppimista mittaavissa OECD-maiden Pisa-tutkimuksissa. Tämä on luonnollisesti erinomainen asia, mutta kaikilta osin ei hurraa-huutoihin ole aihetta. Samanaikaisesti kun oppimistulokset ovat kansainvälisessä vertailussa huippuluokkaa, on syrjäytyneiden nuorten ja koulupudokkaiden määrä huolestuttavasti lisääntymässä.
Suomalainen peruskoulu on perinteisesti ollut hyvinvointimme ja tasa-arvoisen yhteiskunnan yksi kivijaloista. Suomessa sosiaalinen siirtymä on ollut poikkeuksellisen suurta ja köyhistä torpista on ollut mahdollista ponnistaa yhteiskunnan huippupaikoilla. Tästä koulutuksellisesta mahdollisuuksien tasa-arvosta on pidettävä kynsin hampain kiinni.
Nykyisin monilla alueilla oppilaiden ongelmat ja oppimisen haasteet ovat aiempaa hankalampia ja moninaisempia, mutta samalla koulupsykologien, -kuraattoreiden ja oppilaanohjaajien määrä oppilasta kohden on monissa kunnissa suosituksia pienempi. Myöskään koululaisten terveystarkastuksia ei ole pystytty toteuttamaan suositusten mukaisessa laajuudessa. Oppilashuollon resurssit onkin välittömästi saatettava ajan tasalle, jotta kaikki lapset ja nuoret pystyttäisiin pitämään kelkassa mukana ja ongelmiin puuttumaan riittävän aikaisin.