Tapasin vaalityötä tehdessäni nuoren naisen, joka halusi kertoa oman tarinansa. Älykäs ja lahjakas nainen oli jäänyt työttömyysloukkuun. Joitakin vuosia sitten tiukka opiskelu- ja työtahti ja yksityiselämässä samaan aikaan tapahtuneet rankat käänteet olivat johtaneet uupumukseen, masennukseen ja loppuun palamiseen. Koska sairaslomaa saa vain kolmeksi kuukaudeksi, vaihtoehdoksi sairaudesta toipuvalle opiskelevalle pätkätyöläiselle jäi työttömyys.
Toipuminen on vienyt aikansa. Nyt, parin vuoden sairastamisen jälkeen kyseinen nainen olisi pikkuhiljaa valmis kokeilemaan siipiään uudestaan. Lääkärin kanssa on todettu, että kunto ei vielä kestä täysipäiväistä opiskelua, mutta kuntoutumisen kannalta olisi olennaisen tärkeää päästä kiinni opiskeluun tai työelämään. Mikä siis mättää? No, järjestelmäpä hyvinkin. Henkilö, joka on työttömyysturvan piirissä, eikä ole saanut Kelalta syystä tai toisesta kuntoutuspäätöstä, ei pysty siirtymään työelämään tai opintoihin osa-aikaisesti. Niinpä tämän, vakavasta sairaudesta toipuvan henkilön vaihtoehtona on joko 1) jatkaa täysipäiväistä työttömyyttä tai 2) siirtyä täysipäiväisesti opiskelujen tai töiden pariin. Koska kunto on vielä heikko, olisi täysipäiväinen opiskelu liian suuri riski.
Miten voi olla mahdollista, että olemme luoneet itsellemme sellaisen järjestelmän, joka ei salli ihmisten osallistua yhteiskuntamme toimintaan voimiensa mukaisesti? Neljännesmiljoonasta työttömästä löytyy iso joukko porukkaa, jotka olisivat osittain työkykyisiä ja työhaluisia. Nämä ihmiset on saatava työelämän piiriin ilman turhia byrokraattisia esteitä ja hidasteita! Osittainenkin työn tekeminen tuo lisäarvoa yhteiskunnalle, mutta ennen kaikkea ihmiselle. Parin tunnin työpäivä voi olla juuri se syy, miksi jaksaa nousta aamulla ylös sängystä.
Tarvitsemme uudenlaisen, joustavan järjestelmän, joka mahdollistaa työn tekemisen kaiken kuntoisille ja kykyisille ihmisille. Työ luo onnea, työ luo hyvinvointia.