Pääkaupunkiseudun vihreiden viesti on selvä: hallituksen esittämää sote- ja maakuntamallia ei tule hyväksyä esitetyssä muodossa. Malli heikentää pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen ja alueen mahdollisuudet vastata tarpeisiin, joita kasvava väestö tuo. Kiire vaarantaa lopulta myös potilasturvallisuuden, kun toteutusta ei ole mietitty loppuun saakka.
“Uudistuksen myötä kaupungin verotulot pienenevät, mutta investointitarpeet eivät vähene. Pääkaupunkiseutu kasvaa vuosittain noin 18 000 asukkaalla, joille tarvitaan kouluja, katuja ja päiväkoteja. On ilmeinen riski, että investointien rahoittamiseksi joudutaan sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen leikkaamaan palveluista, kuten opetuksesta”, varoittaa Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu.
“Alun perin uudistuksella pyrittiin luomaan saumattomat hoitoketjut. Nyt esityksen seurauksena on päinvastoin riski palveluiden sirpaloitumisesta”, sanoo puolestaan Vantaan valtuustoryhmän puheenjohtaja Emmi Pajunen.
Sosiaali- ja terveyspalveluja on Vihreiden mielestä uudistettava. Siksi Vihreät vaatii, että sote-uudistus suunnitellaan uudelleen tavalla, jolla uudistuksen alkuperäiset tavoitteet, terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, kustannusten hillintä ja saumattomat hoivaketjut, voidaan saavuttaa. Hallituksen esitys ei niitä toteuta.
“Valmistelu on täysin kesken, ja vaaleihin on vain puoli vuotta aikaa. Läpivienti esitetyllä aikataululla olisi vastuutonta niin lain sisällön kuin demokratiankin näkökulmasta.”, toteaa Kauniaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Pesonen.
Hallituksen tulee myöntää, että nykyinen aikataulu sote- ja maakuntauudistukselle on liian tiukka eikä se tule saavuttamaan asetettuja tavoitteita. “Markkinavetoisesta valinnanvapaudesta tulee luopua ja kasvukaupunkien tilanne ja tarpeet tulee huomioida nykyistä paremmin. Tästä hyötyisi koko Suomi”, päättää Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs.
Lisätietoja antavat pääkaupunkiseudun vihreät ryhmäpuheenjohtajat:
Otso Kivekäs, Helsinki p. 044 333 6338
Inka Hopsu, Espoo p. 040 758 9545
Emmi Pajunen, Vantaa p. 045 675 0201
Juha Pesonen, Kauniainen p. 050 545 2100
Pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustojen yhteiskokous pidetään tiistaina 15.5. Klo 18 alkaen Vantaalla kulttuuritalo Martinuksessa.
Median yhteydenotot: Maaria Parry, Helsingin vihreiden toiminnanjohtaja, 040 754 3313