Suomessa on huomattavasti tiukemmat laatuvaatimukset ruoan kasvatuksessa kuin useimmissa maatalousmaissa. Silti Vantaan päiväkodeissa suomalaisen ravinnon osuus on vain 57 %. Päiväkodissa tarjottava ateria on lasten kasvun ja kehityksen kannalta hyvin tärkeä, ja on monille lapsille päivän ainoa kunnon ateria. Ravinnon laatu ei vaikuta ainoastaan kasvun, vaan myös aivojen, hermojen ja ruoansulatuselimistön kehittymiseen. Ravinnolla on suuri merkitys myös oppimiseen ja keskittymiskykyyn.
Esitämme, että suomalaisten raaka-aineiden osuus päiväkotiruoassa nostetaan 75 prosenttiin vaiheittain vuoden 2018 loppuun mennessä. Esitämme myös, että lasten ravinnossa pyritään koko ajan nostamaan luomu- ja lähiruoan osuutta.