Viime lauantaina olin Vantaalla kylä- tai pitäisikö sanoa kaupunginosatapahtumassa, Rekolan perinteisissä katutansseissa. Nimestään huolimatta tapahtumassa oli erityisesti lapsille paljon ohjelmaa – kasvomaalausta, musiikkia lapsille, talutusratsastusta jne. Niinpä paikalla oli edustettuna lapsiperheet sankoin joukoin, kuten minunkin tapauksessa. Väkeä riitti niin, että välillä oli jo ahdasta tungoksessa kapeilla kujilla. Silti tunnelma oli leppoisa, kuten asiaan kuuluukin.
Tällaiset yhteisölliset tapahtumat ovat arvokkaita lähialueen asukkaille. Vaikka läsnäolijoista tuntisi vain joitakin henkilöitä, tuollaisessa tilaisuudessa voi kokea yhteenkuuluvuutta, kyläyhteisömeininkiä. Ja se on paljon se. On upeaa, että muun muassa erilaiset järjestöt ylläpitävät perinteisiä yhteisötapahtumia. Nyt järjestävänä tahona oli Rekolan virkistys ry.
Yhteisöllisyys on voimavara. Laajemmalle tasolle vietynä esimerkiksi kaupungit järjestävät kaupunkijuhlia, kuten Vantaa.
Mutta yhteisöllisyydestä voi olla hyötyä sellaisissakin tapauksissa, joissa sitä ei ole aikaisemmin hoksattu käyttää tai ainakaan tarpeeksi laajasti. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa yhteisöllisyys korostuu lastensuojelussa enemmän kuin Suomessa. Siellä käytäntönä on, että lastensuojelutapauksissa kartoitetaan aktiivisesti perheen läheis- ja sukulaisverkostoa ja selvitetään läheisten ja sukulaisten mahdollisuutta osallistua perheen tukemiseen. Samoin yhteistyötä julkisen tahon ja lastensuojelujärjestöjen välillä hyödynnetään kattavasti. Totuttujen mallien ja käytäntöjen muuttaminen Suomessa sosiaalityöntekijöiden nykyisellä työmäärän kuormituksella voi tosin olla hankalaa, mutta toisaalta siirtyminen enemmän yhteisöllisyyttä hyödyntävään suuntaan voi hyvinkin tuoda kaivattua apua moneen perheeseen.