Olin viikonloppuna vaalitilaisuudessa Karjaalla ja keskustelimme muun muassa Vihreiden verolinjauksista. Eräs pienyrittäjä oli huolissaan siitä, miten palvelualoilla toimivien pienten yritysten käy, jos arvonlisäveroa nostetaan, kuten Vihreiden verolinjauksien mukaan tehtäisiin. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoinen.
Vaikka arvonlisäveroa erittäin tuottoisana verona on syytä noin yleisesti nostaa valtiontalouden alijäämän kiinni kuromiseksi, niin palvelualoilla voitaisiin Vihreiden verolinjausten mukaan kuitenkin soveltaa matalampia verokantoja. Tällä hetkellä pienyritysten verovelvollisuuden raja on 8500 euroa ja erilaisia huojennuksia on tarjolla 22 500 asti. Näitä rajoja on kuitenkin syytä pikaisesti nostaa niin, että verotuksellakin tuettaisiin kulutuksen siirtämistä tavaran hamstraamisesta aineettomaan kulutukseen.
Samalla tuettaisiin sellaisia pieniä palvelualojen yrityksiä, joiden elinvoimaa jo nykyisinkin kohtuullisen korkea arvonlisävero nakertaa. Hieroja, kosmetologit, parturit, tatuoijat, ravintolat, siivouspalveluyritykse ja monet muut palvelualan yritykset saisivat matalammasta arvonlisäverosta uutta puhtia bisnekseensä ja itsensä työllistäminen palveluita tuottamalla muuttuisi entistä kannustavammaksi.
Lisäksi matalampaa arvonlisäverokantaa voitaisiin soveltaa esimerkiksi luomutuotteisiin ja muihin ympäristöä vähemmän kuormittaviin tuotteisiin.