Lukaisin Erno Paasilinnan hienon Arndt Pekurisen elämästä ja teloituksesta kertovan kirjan Rohkeus. Etupäässä arkistolähteisiin ja muutamiin aikalaiskertomuksiin perustuvassa kirjassa käydään kattavasti läpi ehdottomana rauhanaatteen puolustajana ja aatteensa vuoksi lopulta teloitetun Pekurisen mielenkiintoiset mutta varsin surulliset vaiheet.
Vuonna 1905 syntynyt Pekurinen kieltäytyi asepalveluksesta sekä kaikesta muusta armeijaa hyödyttävästä työstä, minkä takia hän istui eri vankiloissa useita kertoja vuodesta 1929 alkaen. Aatteensa vuoksi Pekurinen joutui myös kertaalleen Lapuan liikkeen muiluttamaksi. Osittain Pekurisen saaman julkisuuden ansiosta eduskunta sääti vuonna 1931 Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain, joka mahdollisti siviilipalveluksen yleishyödyllisessä työssä myös armeijan ulkopuolella.
Laki oli kuitenkin voimassa vain rauhan aikana ja sodan puhjettu 1939 alkoi jälleen vankilakierre, joka sai päätepisteensä kun Pekurinen vietiin rintamalle etulinjaan ja teloitettiin sitten ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä, kun hän ei vakaumuksensa mukaisesti suostunut tarttumaan aseeseen.
Erno Paasilinna käy kirjassa läpi myös rauhanaatteen historiaa yleisemminkin. Suomessa Pekurisen erotti muista tuon ajan pasifisteista erityisesti hänen ehdottomuutensa sekä se, että hän perusteli aatettaan yleishumaaneilla ja moraalisilla syillä eikä vedonnut uskonnollisiin syihin, kuten useimmat muut aseistakieltäytyjät.
Pekurisen kohtelu on varsinainen häpeätahra suomalaisen oikeuslaitoksen historiassa myös siksi, että kaikki eri vaiheissa Pekurista kaltoin kohdelleet selvisivät kuin koira veräjästä eikä hänen laittoman teloituksensa tutkimiseen juuri tuhlattu aikaa tai energiaa. Kaikenlainen häpäisy jatkui myös kuoleman jälkeen ja esimerkiksi sukulaiset saivat miehen ruumiin haudattavaksi vaikeiden vaiheiden kautta useita kuukausia teloituksen jälkeen.
Arndt Pekurinen on ilman muuta minun kirjoissani suomalainen suurmies vailla vertaa. Tuollaista murtumatonta ehdottomuutta oikeaksi katsotun aatteen puolesta ei juurikaan tapaa. Erityisen hienoa Pekurisessa oli myös se, että hänellä ei ollut mitään muuta ideologiaa tai agendaa kuin rauhan ja väkivallattomuuden aate ja hän tuomitsi kaikki sodat samalla tavalla riippumatta osapuolista tai sodan tarkoitusperistä.
Erno Paasilinna on hieno kirjailija noin yleisemminkin ja Arndt Pekurinen oli hieno periaatteen mies, jota sopii nykyäänkin vielä muistella.
