Lapsilisä on poikkeuksellinen yhteiskunnan tukimuoto: sitä maksetaan veronmaksajien pussista jopa kaikkein rikkaimmillekin perheille. Ajatuksena on, että lapsilisä tasaa lapsista aiheutuvia kuluja eikä sillä yritetä pienentää tuloeroja. Mutta asia onkin ehtinyt kääntyä aivan päälaelleen: käytännössä lapsilisiä maksetaan kaikille muille mutta ei kaikkein köyhimmille perheille – eli sillä kasvatetaan tuloeroja!
Lapsilisät nimittäin lasketaan perheen tuloksi silloin kun toimeentulotukea määritetään. Suomeksi sanottuna lapsiperheiden toimeentulotukea siis pienennetään lapsilisän verran. Noin kymmenen prosenttia perheistä ei siis saa käytännössä lainkaan lapsilisiä.
Enimmäkseen kysymys on yksinhuoltajaperheistä. Tämä näkyy selkeästi köyhyystilastoissa: köyhyysrajan alla elää yli satatuhatta lasta, joista valtaosa elää yhden huoltajan perheessä. Juhlapuheissa lasten etu on usein päällimmäisenä, mutta nykyinen järjestelmämme syöksee suuren joukon lapsia köyhyyden piiriin!
On ihme, ettei tämä räikeä epäkohta ole aikaisemmin noussut julkiseen keskusteluun. Ratkaisu asiaan on varsin yksinkertainen: määritetään lapsilisä etuoikeutetuksi tuloksi, joka ei vaikuta toimeentulotuen suuruuteen. Arvioiden mukaan hintalappu tälle on luokkaa 150 miljoonaa euroa.
Köyhyyden lisääntyminen on yksi hyvinvointiyhteiskuntamme suurimmista murheen aiheista. Tällä täsmäiskulla eli lapsilisien etuoikeuttamisella voidaan kohentaa merkittävästi suuren lapsijoukon elämän eväitä.
Jos nykyinen hallitus ei ehdi tai halua asiaa korjata, niin ainakin tulevan hallituksen pitää asiaan puuttua nopeasti. Tämä on yksi helpoimmista tavoista vähentää köyhien lapsiperheiden kyykyttämistä.
Toinen erikoisuus lapsilisissä on se, että lisän lapsikohtainen euromäärä kasvaa lapsiluvun mukaan: toisesta, kolmannesta ja neljännestä lapsesta maksetaan aina vaan suurempaa lisää. Porrastuksen pitäisi ennemmin olla toisinpäin: kaikkein suurimmat lisäkulut koituvat ensimmäisestä lapsesta. Sitä paitsi liikakansoituksesta kärsivällä planeetalla ei ole hyvä kannustaa suurperheisiin.