Naistenpäivänä kiinnitetään huomiota tasa-arvoon ja siihen, miten naiset voisivat olla tasa-arvoisemmin mukana poliittisen ja taloudellisen vallan huipulla. Tapana myös on, että miehet noteeraavat lähipiirissään olevia naisia erityisellä huomaavaisuudella kuten kukilla, pienillä lahjoilla ja tavallista runsaammalla kohteliaisuudella.
Yhteiskuntamme on edelleen vahvasti sukupuolittunut. Tämä
näkyy muun muassa naisten vähäisempänä osuutena politiikan ja talouselämän
huippupaikoilla sekä palkkatasa-arvon puutteena – ja toisaalta miesten
lyhyempänä elinikänä ja suurempana osuutena erilaisesta syrjäytymisestä.
Vaikka Suomea pidetään tasa-arvon edelläkävijänä, meillä on
poikkeuksellisen sukupuolittuneet työmarkkinat. On naisten töitä ja miesten
töitä, eivätkä erot monilla aloilla ole edes kaventumaan päin.
Tämä on outoa, koska eivät naiset ja miehet lopulta niin
hirveän erilaisia ole. Nykymaailman työelämässä jokseenkin kaikki työt sopivat
ihan yhtä hyvin tai huonosti sekä naisille että miehille.
On hyvä, että on naistenpäivä. Epätasa-arvoisista
rakenteista ja asenteista on syytä keskustella. Antti Rinteen lanseeraama ”äijäfeminismi”
on mainio aatesuunta. Monenlaiset lasikatot vaikuttavat vielä 2010-luvun Suomessa
naisten elämään.
Miestenpäivää ei yleisesti vietetä, vaikka semmoinen tiemmä
on olemassa joskus marras- vai oliko peräti helmikuussa. Ehkä silloin pitäisi
puhua lasilattioista, jotka voivat särkyä miehen alta. Millaiset yhteiskunnalliset
rakenteet aiheuttavat sen, että vangeista, syrjäytyneistä ja ennen aikojaan
kuolleista valtaosa on miehiä?
Mutta takaisin naistenpäivään – tasa-arvon pohtimisen
lisäksi myös huomaavaisuus ja kukkien ja suklaan antaminen läheisille on paikallaan.
Liian usein sellaistakaan ei tule tehdyksi.