Kaupunginhallituksen käsittelyssä oli maanantaina 12.8. ympäristöohjelma, jonka luonnos oli monilta osin varsin ansiokas: ilmastopolitiikkaan, energiansäästöön, kaupunkisuunnitteluun, ympäristöjohtamiseen jne on keskitytty, ja tavoitteet ovat monin osin kunnianhimoisia ja edistyksellisiä.
Luonnoksessa oli kuitenkin myös yllättäviä puutteita: esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen ja vesiensuojelu loistivat poissaolollaan. Vantaanjoki on kuitenkin vähävetisessä Vantaan kaupungissa erityisen huolenpidon arvoinen kohde, ja luonnonsuojelualueiden verkko keskeinen tekijä luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja ekologisen verkoston arvokkaimpana osana.
Vihreiden pyynnöstä ohjelma jätettiin kesäkuussa pöydälle, jotta asiaa ehdittäisiin punnita ja kehittää näihin puutteisiin soveltuvia tavoitteita.
Toimme kaupunginhallituksen kokoukseen yhteensä viisi uutta tavoiteluonnosta, joissa esitettiin luonnonsuojelualueista huolehtimista, Vantaanjoen kehittämistä vaelluskalavesistönä, kosteikkojen rakentamisen selvittämistä, pääkaupunkiseudun viherkehän turvaamista seudullisissa kaavaratkaisuissa sekä puurakentamisen edistämistä.
Suureksi iloksemme kaikki muut poliittiset ryhmät (demarit, kokoomus, perussuomalaiset, vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja ruotsalaiset) sekä myös kaupunginjohtaja Nenonen ja maankäytön ja ympäristön apulaiskaupunginjohtaja Nikulainen näkivät asian samaan tapaan kuin vihreät. Pienin viilauksin kaikki muutosehdotuksemme hyväksyttiin yksimielisesti – ainoaksi vastustajaksi yllättäen profiloitui kaupungin ympäristöjohtaja! Hämmästyttävä tilanne.
Mutta lopputulos ratkaisee: olen iloinen ja ylpeä siitä, että Vantaan päättäjät suhtautuvat suurella vakavuudella kaupunkimme ympäristöstä huolehtimiseen. Ympäristöohjelma on tärkeä asiakirja, joka suuntaa kaupungin ympäristöpolitiikkaa. Kaupunginhallituksen hyväksymässä ympäristöohjelmassa alkuperäisluonnon suojelua ja vesistöistä huolehtimista ei ole unohdettu!