Vantaan kaupungin omistamissa kolmessa kiinteistöyhtiössä paljastuneet epäselvyydet ovat johtaneet poliisitutkintaan. Tutkintapyynnön teki kaupunginjohtaja Kari Nenonen. Vihreiden mielestä on hyvä, että mahdolliset väärinkäytökset ja muut sotkut tutkitaan. Samalla on selvitettävä konsernivalvonnan puutteet.

Kaupunkikonsernin tytäryhtiöiden toiminnan pitää olla julkista niiltä osin, kun kysymys ei ole liikesalaisuuksista. Tämä ei vain ole ollut tapana, ja sen johdosta rahankäyttö on voinut olla holtitonta. Julkisuuden kontrolli on tehokas väärinkäytösten ehkäisijä.


– Avoimuus vähentää huonoa hallintotapaa, tuhlausta ja korruptiota, kiteyttää kaupunginvaltuutettu Sirpa Siru Kauppinen. Hän teki vuonna 2013 tytäryhtiöiden avoimuudesta valtuustoaloitteen, mutta kaksi suurinta puoluetta tyrmäsivät avoimuuden.


– Vantaan on omaksuttava kaikessa toiminnassaan avoin ja läpinäkyvä toimintatapa. Tämä koskee niin emokaupunkia kuin koko konsernia pienimpiä tytäryhtiöitä myöten, korostaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Juurikkala.


Julkisuus on välttämätöntä, kun operoidaan veronmaksajien rahoilla. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat toimivan demokratian perusedellytyksiä. Tämä koskee myös yhtiöitettyä toimintaa – osakeyhtiölaki ei estä avointa tiedotuspolitiikkaa. Tällä hetkellä nämä periaatteet eivät toimi. Vantaa-konserni voi itse päättää tytäryhteisöjensä läpinäkyvyydestä ja avoimuudesta.

lisätietoja:

Timo Juurikkala, valtuustoryhmän pj 040 5554013

Sirpa Siru Kauppinen, valtuutettu 040 5404691