Vantaan vihreä valtuustoryhmä valitsi yksimielisesti kokouksessaan 14.1.2015 puheenjohtajakseen Timo Juurikkalan. Vihreän eduskuntaryhmän poliittisena sihteerinä toimiva Juurikkala on kokenut poliitikko, joka on toiminut Vantaalla valtuutettuna vuodet 1993-2007 ja nyt taas vuodesta 2013 sekä kansanedustajana 2009-2011. Valtuustoryhmän puheenjohtajana hän on toiminut aikaisemmin kaudella 1997-2000.
Kesästä 2013 lähtien valtuustoryhmän puheenjohtajana toiminut Riikka Åstrand luopui puheenjohtajuudesta kaupunginhallitukseen siirtymisen takia. Vihreän valtuustoryhmän 1. varapuheeenjohtajana jatkaa Heidi Rosbäck ja 2. varapuheenjohtajana Anssi Aura.
– Vantaa on kovassa nousussa. Eilen avattiin Tikkurilan matkakeskus jossa toimii myös mainio, uuden ilmeen saanut Vantaa-Info. Ensi kesänä alkaa junaliikenne Kehäradalla ja pidetään Kivistön asuntomessut, toteaa kaupungin kehityksestä iloitseva Juurikkala.
Monet hyvät ideat kaupungin kehittämiseen ovat lähtöisin asukkilta. Ilon aihe Juurikkalalle onkin myös päätään nostava asukasaktiivisuus, josta parhaat esimerkit ovat Myyrmäki-liike ja Kivistön MarjaVerkko.
– Uudenlaista kaupunkikulttuuria on kehittymässä, ja vastaavaa liikehdintää toivon mukaan ilmenee pian myös muissa kaupunginosissa. Kaupungin pitää tukea tällaista kaikin tavoin, ja muun muassa siihen aion vaikuttaa valtuustoryhmän tuella.