Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää. Suomessa lasten suojelemisesta vastaavat perheet, kunnat ja valtio. Kun kaikki tuki pettää katastrofi seuraa. Vantaalla 9-vuotiaiden sisarusten hätään vastattiin vasta 37. lastensuojeluilmoituksen jälkeen. Lehtien palstoilla on kerrottu mitä tapahtuu kun apua ei tule ilmoitusten jälkeenkään. Lasten ja perheiden hätä jättää läheisiin ja naapurustoon jälkensä.
Lastensuojelusta on unohtunut jotain tärkeää: ihmiset. Otsikoihin nousseella Vantaalla sosiaalityöntekijällä on autettavanaan jopa 60 lasta samaan aikaan, kun valtakunnallinen suositus on korkeintaan 40 lasta. Muualla asiat ovat vielä huonommin. Suomessa tehdään vuosittain käsittämättömät 100 000 lastensuojeluilmoitusta ja 4000 huostaanottoa. Ei siis ihme jos kauheassa pyörityksessä olevat perheet kokevat kiireiset lastensuojelun työntekijät kaukaisiksi ja työntekijät itse väsyvät työtaakan alle. Sosiaalialan työntekijät eivät vieroksu työntekoa. Oman alansa ammattilaisina he haluavat pelkän suorittamisen sijaan osallistua myös työnsä kehittämiseen ja tavata asiakkainaan olevia lapsia tiheämmin. Nyt työn kehittämiselle ja ihmisten kohtaamiselle ei jää aikaa.
Näin ei voi jatkua. Suomessa tarvitaan enemmän ennaltaehkäiseviä palveluita Imatran-mallin mukaan, jossa perheet ja lapset kohdataan aina kasvokkain ja tarvittaessa kotona. Ilman kiirettä. Perheitä on tuettava ennen tilanteen kriisiyhtymistä. Parhaimmassa tapauksessa ongelmien kasautuminen voidaan estää lyhytaikaisella kotona annettavalla tuella. Toisaalta meidän pitää huolehtia siitä, että työntekijöillä on aikaa tehdä työnsä hyvin ja nähdä asiakkaina oleviaan lapsia.
Panostukset ennaltaehkäisyyn voivat tuntua vaikeassa taloustilanteessa kiperiltä, mutta totuus on, että kriisien ehkäisy on myös taloudellisesti kannattavaa. Imatralla kotipalveluja alettiin kehittää sen jälkeen kun lastensuojelun asiakasmäärät olivat hallitsemattomassa kasvussa ja kaupungin varat lopussa. Uusi malli toi miljoonien säästöt. Kun rahaa ei ole jäljellä on pakko miettiä lähestymistapoja uudelleen.
Parhaat ideat lastensuojelun kehittämisestä saadaan työntekijöiltä, perheiltä ja lapsilta, jotka ovat olleet lastensuojelun kohteena. Onkin ollut hienoa huomata lastensuojelunuorten kokemusasiantuntijaryhmien yleistyvän kunnissa. On tärkeää saada erityisesti lasten ääni kuuluviin.
Suomen ohjenuoraksi onkin otettava Tanska, jossa sosiaalityöntekijöitä ei nähdä lapsia vanhemmiltaan riistävinä virkamiehinä vaan perheen tukipilareina. On aika palauttaa ihminen lastensuojelun ytimeen.
Jani Toivola, kansanedustaja
Joel Linnainmäki, Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
