Pari päivää sitten tehtiin uutinen siitä, että Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto kannattaa moniavioisuutta. Perussuomalaiset nuoret otivat heti kantaa, että tämä edistää islamisaatiota. Sikäli hassua, että arvokonservatiivit kritisoivat arvoliberaaleja siitä, että nämä edistävät ”konservatiivisia islamilaisia arvoja”. Tällä asiallahan ei ole mitään tekemistä minkään uskonnon kanssa.
Vaikka ViNOn mielestä lukumääräneutraalin avioliiton pitäisi olla mahdollinen, niin ei se kuitenkaan ole sellainen asia, mitä oltaisiin tällä hetkellä aktiivisesti ajamassa. Uutinenkin lähti toimittajan omasta aloitteesta eikä järjestö ollut tehnyt asiasta tiedotetta. Asia on silti tärkeä ihmisten yhdenverteisuuden kannalta.
Kun kyse on aikuisista täyspäisistä ihmisistä, niin ei kenelläkään pitäisi olla sananvaltaa siihen kenen kanssa seurustelee tai perustaa perheen. Tällä hetkellä lainsäädäntömme perustuu vanhoihin epätasa-arvoisiin kristillisiin arvoihin. Lain rajoitusten pitäisi olla perusteltavissä järkiargumentein, eikä uskonnollisilla normeilla.
En ymmärrä argumentteja siitä, että avioliittoinstituutio murenisi tai heikkenisi jos samaa sukupuolta olevat parit saavat mennä naimisiin tai siitä, että saisi olla aviossa useamman ihmisen kanssa. Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu yhteiselämän muoto, jonka tulisi perustua näiden ihmisten keskinäiselle rakkaudelle. Kenenkään ei ole pakko mennä naimisiin useamman kanssa tai sellaisen kanssa joka on jo naimisissa. Kyllä ihmiset osaavat itse tehdä omien arvojensa mukaisen ratkaisun.
Vaikka itselleni ajatus siitä, että seurustelisi tai olisi naimisissa useamman kanssa on vieras, niin en silti halua rajata sitä mahdollisuutta pois sellaisilta kenelle se on luonnollista.