HSL:n iltakoulussa kerrottiin vajaat pari viikkoa sitten linja-autoliikenteen matka-aikojen kasvusta. Pahimmillaan Vantaalla kuluu samaan matkaan liki 30 % enemmän aikaa, kuin mitä saman matkan taittaminen vei vielä joitakin vuosia sitten. Keskeisenä syynä on liikenteen ruuhkautuminen sekä pienten joukkoliikenteen sujuvuutta edistävien toimenpiteiden laiminlyönti. Käytännössä kyse on muun muassa liikennevaloetuuksista, jotka vaihtavat valot vihreälle linja-auton lähestyessä, joukkoliikennekaistoista sekä pienistä järjestelyistä jotka helpottavat pysäkille saapumista sekä sieltä lähtemistä. Taloudellisesti kyse ei ole kovin merkittävistä investoinneista, mutta ne toteuttamalla samalla rahalla saataisiin enemmän joukkoliikennettä.


Edellä kerrotun lisäksi matka-aikoja on kasvattanut Vantaan valtuuston omat päätökset. Parhaillaan käsittelyyn tulevassa vuoden 2012 talousarvioesityksessä joukkoliikenteen kustannuksia on karsittu noin 1,5 miljoonaa euroa HSL:n esittämästä tasosta. Käytännössä tämä tarkoittaa vuorojen karsimista sekä linjojen yhdistämistä. Kaikki tämä on omiaan kasvattamaan myös matka-aikoja edelleen. Osalle vantaalaisista päättäjistä on kuntavaalikamppailun aikana ollut vaikea myöntää omien päätösten vaikutus. Heidän mukaansa joukkoliikenteen palvelutason huonontuminen on seurausta lähinnä HSL:n suunnittelijoiden ammattitaidottomuudesta, sekä osin jopa ilkeydestä.