SDP on vaatinut tänään kaupunginjohtajan torstaina esittelemän Vantaan vuoden 2009 budjetin palauttamista uudelleen valmisteltavaksi ennen kuin kaupunginjohtaja on edes tehnyt virallista esitystä kaupunginhallitukselle. Perusteluna vedotaan meneillään olevaan maailmantalouden kriisiin ja rahamarkkinoiden epävarmaan tilanteeseen. Päivän mittaan vantaalaisilta demarivaikuttajilta tuli eri suunnista vistejä, joissa palvelutarjontaa tulisi edelleen supistaa, avoimille vakansseille tulisi asettaa täyttökielto, investoinneista – myös kehäradasta – tulisi toistaiseksi luopua jne. Tämän suuntaisia ajatuksia on pohtinut kaupunginhallituksen puheenjohtajan Markku J. Jääskeläisen sekä kaupunginjohtaja Juhani Paajasen johdolla Rastatissa ystävyyskaupunkivierailulla oleva valtuuskunta, joka aamulla pyysi tekstiviestitse tuoreimpia tietoja Dow Jones indeksistä. Iskikö demareille paniikki?
Myös SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on aktivoitunut ja vaatinut Kotkassa hallitukselta selvitystä siitä, miten finanssikriisi vaikuttaa kuntiin ja julkisiin palveluihin.Kukaan ei tiedä kuinka pitkään maailmantalouden kriisi jatkuu ja seuraako siitä pitkäkin taantuma. Kriisin varjolla olisi kuitenkin helpompi tehdä kipeitäkin leikkauksia julkisiin palveluihin.
Vaikka tilanne on vakava, paniikkiin ei ole aihetta. Esimerkiksi kehäradan lykkääminen voisi lykätä sen toteutumista taas parilla vuosikymmenellä. Näinhän kävi edellisenkin laman alla. Toisaalta rakennuskustannusten odotettavaissa oleva tekee investoinneista edullisempia sen lisäksi että julkiset investoinnit pitävät kansantaloutta käynnissä yksityisten investointien hiipuessa. Kunnan tehtävä on tuottaa asukkaiden tarvitsemat peruspalvelut. Vaikeina aikoina toimivien palveluiden merkitys kasvaa entisestään. Siksi kaikenlaiset leikkaukset palveluissa, niiden määrässä ja laadussa olisi vain ongelmien siirtämistä lähitulevaisuuteen.