Ympäristöministeriö on pyytänyt kansalaisilta ja järjestöiltä ehdotuksia uusiksi kansallispuistoiksi. Määräaikaan eli heinäkuun loppuun mennessä niitä tuli 18 kappaletta.
Viime vuonna meille perustettiin kaksi uutta kansallispuistoa: Sipoonkorpi ja Selkämeri. Se oli hyvä suoritus, kun muistaa että ympäristöministerinä oli Paula Lehtomäki (kesk)!
Kansallispuistojen merkitys luonnon monimuotoisuuden turvaajina ja tärkeinä retkeilykohteina on jatkuvasti kasvanut. Siksi on hyvä, että uusien puistojen perustamismahdollisuuksia jatkuvasti tutkitaan. Kaikkia ehdotettuja puistoja ei varmaankaan lähitulevaisuudessa perusteta, mutta Suomen kansallispuistoverkkoa olisi hyvä täydentää esimerkiksi 5-6 uudella puistolla. Kansallispuistot ovat tavallaan luonnonsuojelun kruununjalokiviä, ja niiden kansainvälinen brandi on hyvin vahva.
Lehtitietojen mukaan ympäristöministeriön ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander suhtautuu hivenen nihkeästi uusien puistojen perustamiseen. Hänen mukaansa verkko on jo riittävän kattava. Miksi sitten ehdotuksia kysytään, jos ministeriössä ajatellaan tällä lailla? No, Flanderilla on ennenkin ollut käynnistysvaikeuksia, esimerkiksi Nuuksion ja Sipoonkorven puistoja hän piti ehdotusvaiheessa tarpeettomina! Myös Selkämeren kansallispuistoon hän suhtautui alkuun innottomasti mutta ajoi lopulta asiaa varsin tarmokkaasti.
Näinä aikoina lienee selvää, että valtiolla ei ole rahaa suurimittaiseen maanhankintaan kansallispuistojen perustamiseksi. Useimmat ehdotukset ovatkin jo valmiiksi valtion tai kuntien omistuksessa ja lisäksi kuuluvat Natura 2000 -verkostoon tai muihin suojeluohjelmiin. Raha tai alueiden talouskäyttö ei siis ole esteenä perustamisille.
Suurempi huoli on siitä, että kansallispuistojen ylläpidosta vastaavan Metsähallituksen luontopalveluiden resurssit ovat rajalliset. Jos verkko laajenee, myös hoitoon ja rakenteiden ja opasteiden tekemiseen ja ylläpitoon tarvitaan rahaa. Mistään tähtitieteellisistä summista ei kuitenkaan ole kyse.
Mahdollisten uusien puistojen valinnassa olisi hyvä painottaa Oulun eteläpuoleista Suomea, jonka nykyiset kansallispuistot ovat varsin pienialaisia. Tässä mielessä ehdotus Helvetinjärven ja Seitsemisen puistojen yhdistämisestä ja laajentamisesta on erinomaisen hyvä.
Toinen ykköskohde on Porkkalan kansallispuisto, joka on jo kertaalleen perustettu ennen sotia ja Porkkalan luovutusta. Porkkala täydentäisi hienosti pääkaupunkiseudun viherkehää, johon jo kuuluvat Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot. Helsingin seudun miljoonaväestö tarvitsee pysyvästi suojeltuja, retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen soveltuvia alueita lähelleen.
Oulun Sanginjoen kansallispuisto on elänyt ehdotuksena jo pitempään; hyvä että se on nyt mukana tällä kierroksella. Oulun seudulla kansallispuiston tarve on ilmeinen.
Etelä-Suomessa Evon metsäalue Hämeenlinnan Lammilla olisi myös kypsä kansallispuistoksi; laaja, osin hyvinkin luonnontilaisena säilynyt metsäalue. Evon lisäksi olen jo pitkään ihmetellyt, miksei Hossan hieno alue Suomussalmella kuulu kansallispuistojen jaloon joukkoon.
Itäisestä Suomesta on monia muitakin kiinnostavia ehdotuksia kuten Ylä-Karjalan, Kuhmon ja Vaara-Kainuun kansallispuistoehdotukset.
Näillä muutamilla esimerkeillä en pyri väheksymään muitakaan ehdotettuja kohteita. On hyvä, että ministeriössä tutkitaan ehdotusten luontoarvoja ja yleisiä perustamisedellytyksiä. Osa kohteista ei varmaankaan pääse ainakaan vielä ”kansallispuistoputkeen”, ja näiden osalta olisi syytä perustaa alueellisia työryhmiä, jotka selvittäisivät tavat, joilla alueiden tärkeimmät luontoarvot pystytään turvaamaan.
Muutama helmi lisää Suomen kansallispuistoverkostoon olisi hyvin mieluisa lopputulos tälle kierrokselle.