Vantaalla on ollut perinteenä valtuustokauden kääntyessä loppua kohden asettaa poliittinen toimikunta pohtimaan kaupungin organisaatiossa tehtäviä muutoksia. Neljä vuotta sitten istuneen vastaavan toimikunnan esitykset olivat pohjana, kun tällä valtuustokaudella tehtiin kaupungin organisaatiossa mittavia muutoksia; päivähoidon siirto sivistystoimeen, vapaa-ajan sekä asukaspalveluiden yhdistäminen, sosiaali- ja terveystoimen alueellistamisesta luopuminen sekä tilakeskuksen uudelleenorganisointi. Tällä kertaa toimikunnan toimeksianto on kohdistunut erityisesti luottamushenkilöorganisaatioon, sekä konsernirakenteen (-hallinnon) uudistamistarpeeseen. Tähän mennessä on jo päädytty esittämään eräiden tarpeettomiksi osoittautuneiden toimielimien (mm. tilakeskuksen jaostot) lakkauttamista, sekä kokouspäivien keskittämistä maanantaille. Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden luottamushenkilöorganisaation rakennetta koskevat päätökset tehdään toimialalla meneillään olevan aluetoimikuntia koskevan selvitystyön valmistuttua loppu keväästä. Avoinna on lähinnä se yhdistetäänkö toimialan nykyiset kaksi lautakuntaa: vapaa-ajan lautakunta ja asukaspalvelulautakunta yhdeksi toimielimeksi.
Eniten mielenkiintoa on kuitenkin herättänyt kysymys luottamushenkilöiden toimintaedellytysten parantamisesta; mm. siitä siirrytäänkö Vantaalla ns. pormestari-malliin. Toimikunnassa käytiin lävitse Tampereen (pormestarimalli) ja Turun (kokopäiväinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja) mallit, sekä mm. valiokuntamalli (lautakunnat ovat valtuutetuista koostuvia valiokuntia) ja ministerimalli (kaupunginhallituksen muodostavat lautakuntien puheenjohtajat). Lopputulema näyttää kuitenkin olevan, että Vantaalla jatketaan jokseenkin entiseen malliin. Sillä erotuksella, että kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajien palkkioihin on tulossa mittava korotus.