Dyykkareiden kiusaaminen on aivan älytöntä. Kuluneen vuoden aikana ainakin Turussa vartijat ovat keränneet dyykkaajien nimiä ja kauppiaat eri puolilla maata hätistelevät dyykkaajia pois roskiksista.
Kyseessähän on lain mukaan näpistys. Kun kauppa heittää elintarvikkeen roskiin, on se kaupan omaisuutta niin kauan, kunnes roska-auto tulee sen hakemaan. Tämän jälkeen roskiin heitetty elintarvike on jätehuoltoyhtiön omaisuutta. Oma järki sanoo, että kun asia, oli se sitten elintarvike, tavara tai paperi, laitetaan roska-astiaan, on siitä edellinen omistaja halunnut eroon. Luulisi tällöin kauppiaan olevan vain iloinen siitä, että joku tarjoutuu itse ottamaan ”roskan” ja huolehtimaan siitä hänen puolestaan.
Dyykkaaminen on ekologinen tapa hankkia ruokaa ja muita hyödykkeitä. Onkin järjetöntä, että meillä kiusataan ihmisiä, jotka yrittävät elää ekologisesti. Toisilla taas ei ole muuta vaihtoehtoa, koska heillä ei ole varaa ostaa ruokaa.
Miksi sitten roskiksista löytyy ruokaa?
Ensinnäkin hygieniasäädökset ovat liian tiukat. Ja toiseksi kaupat eivät lahjoita viimeisen tai edellisen päivän tuotteita työntekijöilleen eikä leipäjonoihin.
Miksi roskiksista löytyy käyttökelpoisia tavaroita?
En tiedä. Ne olisi voitu viedä esim. kierrätyskeskukseen.