Tuntuuko sinustakin, että joskus kaikki menee päin helvettiä?
Tänään Sauli Niinistö aloitti tehtävänsä presidenttinä. Presidentin tehtävässä hän tuskin onnistuu saamaan paljoa vahinkoa aikaan, mutta kyllähän se silti keljuttaa, että yksi maamme keulakuvista maailmalla on todella oikeistolaiset arvot omaava pesun kestävä porvari, jolle tärkein arvo lienee raha ja talouskasvu.
Toiseksi valtioneuvosto myönsi Talvivaaran kaivosyhtiölle luvan uraanin talteenottoon. Annettu lupa kasvattaa merkittävästi ympäristöön kohdistuvia riskejä, varsinkin kun yhtiöllä on jo nyt ollut ongelmia jäteveden ja esim. hajujen käsittelyssä. Taas yksi esimerkki siitä, että luonto jää toiseksi kun toisessa vaakakupissa on rahaa.
Puolustusvoimat ovat säästöjen kohteena, mikä on hyvä asia, MUTTA silti he käyttävät jättisummia uusiin ohjuksiin. Tämä on aivan järjetöntä sikäli, että kyseessä on väkevään hyökkäyssotaan käytettävät aseet, eikä puolustukseen. Suomen puolustusvoimat näyttää kehittyvän sellaiseen suuntaan, etten tiedä voidaanko puhua enää vain puolustusvoimista. Nyt kun pääministerinä ja presidenttinä on nato-intoilija, niin saa nähdä miten kauan menee, että Suomi on osa tuota tiettyjen rikkaiden länsimaiden etuja ajavaa hyökkäysvoimaa.
Pietarissa äänestettiin myöntävästi laista, joka kieltää homoseksuaalisuudesta kertomisen alle 18-vuotiaalle. Laki on monitulkintainen ja esimerkiksi samaa sukupuolta olevia pareja voidaan sakottaa julkisista hellyyden osoituksista. Laki antaa viranomaisille mielivaltaisen mahdollisuuden sakottaa esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavia mielenosoittajia. Lisäksi laissa on rinnastettu homoseksuaalisuus ja pedofilia toisiinsa. Onneksi lakia vastaan on herätty ympärimaailman; mm. Yhdysvaltojen ulkoministeriö huomautti lain rikkovan ihmisoikeuksia. Lisäksi lakia voi vastustaa myös allekirjoittamalla vetoomuksen.
Kotikaupunkini Vantaa on todella velkainen ja velkaantuu edelleen. Luin jostakin, että velkaa olisi 4500 euroa per asukas. Kunnallisvaalit lähestyy ja mietin, että mitä kuntalaisille uskaltaa luvata? Mielenterveyspalveluita lisäämällä pystyttäisiin pitämään asukkaat paremmin työ- ja opiskelukykyisenä, joka pitkässä juoksussa toisi säästöjä, mutta kertainvestointina se on niin suuri, ettei se tulisi menemään valtuustossa läpi. Tottakai esimerkiksi liharuokapäivän (yhtenä päivänä viikossa myös lihavaihtoehto, muina päivinä vain normaalia kasvis- ja vegaaniruokaa) tuominen kaupungin ruokaloihin toisi säästöjä, sillä kasvisruoka ON halvempaa. Myös graffitien salliminen esimerkiksi alikuluissa ja meluaidoissa vähentäisi puhdistuskuluja. Voitaisiin myös luopua luottamushenkilöiden kilometrikorvauksista yksitysiautolla kuljetuista matkoista, leikata valtuutettujen kokouspalkkioita ja jättää loppiaisvastaanotto järjestämättä, mutta nämä lienee vain hiekanjyviä koko kaupungin budjetissa.
Kaikki menee päin helvettiä ja täällä vain riidellään siitä kenen suuhun tutti kuuluu.