Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimusta käsiteltiin maanantaina 7.10. Vantaan kaupunginhallituksessa. Alueen kuntien ja valtion välinen sopimus ohjaa kaupunkikehitystä Vantaallakin merkittävästi.

Kaupunginhallituksen osaltaan hyväksymä sopimusluonnos sisältää muun muassa kauan odotetun valtion tuen Vantaan ratikalle. Vantaan Vihreät iloitsee tästä, mutta näkee esityksessä myös puutteita.

Valtion tuki Vantaan ratikalle muodostuu 144,1 miljoonan euron rahallisesta tuesta sekä ns. Santaradan alueen maanluovutuksesta. Vantaa laskee saavansa nettovaikutuksena yli 200 miljoonan euron hyödyn tuesta ja sen kerrannaisvaikutuksista.

– Ratikan tuki on taloudellisesti riittävän hyvä. Sen lisäksi kaupunkirakenteen ja sen toimivuuden näkökulmasta on erittäin hyvä, että saamme Santaradan alueen ja Hakkilasta maata uudenlaiseen käyttöön, kertoo kaupunginhallituksen jäsen Hanna Valtanen.

MAL-suunnittelu sisältää myös kunnianhimoisia tavoitteita mm. asuntotuotannon monipuolisuuteen, segregaation ehkäisyyn ja liikenteen päästövähennyksiin. Niissä tämä sopimuskierros jää reilusti vuodentakaisen MAL-suunnitelman tavoitteista ja vihreiden toiveista.

– Otetaan esimerkiksi alueellinen eriytyminen. Vielä vuosi sitten Myyrmäen, Koivukylän, Korson ja Hakunilan keskusta-alueet tunnistettiin erityisiksi kaupunkiuudistusalueiksi, joihin tunnistettiin merkittävän valtion rahoituksen tarve alueellisen eriytymisen hillitsemiseksi. Vantaan ratikka kehittää Hakunilaa, mutta muille alueille ei löytynyt valtion tukea, harmittelee kaupunginhallituksen jäsen Eve Rämö.

– Asuntorakentaminen on erittäin alhaalla ja esimerkiksi Rakennusteollisuus on jatkuvasti peräänkuuluttanut hallitukselta toimenpiteitä. Tässä MAL-sopimuksessa niitä ei ole. Liikenteen päästövähennyksissä tämä hallitus peruuttelee. Myös Lahdenväylän meluntorjunta välille Metsola-Jokivarsi tippui pois tuettavista kohteista, toteaa valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja, Mikko Viilo.

Kokonaisuutena Vantaan Vihreät pitää sopimusluonnosta parhaana mitä oli saavutettavissa, mutta peräänkuuluttaa Vantaan omia toimenpiteitä niihin asioihin, jotka valtion tuen osalta jäivät paitsioon. MAL-sopimus siirtyy seuraavaksi kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Lisätietoja:
Hanna Valtanen, 050 568 1960, hanna.valtanen@vantaanvihreat.fi
Eve Rämö, 044 974 1458, eve.ramo@vantaanvihreat.fi
Mikko Viilo, mikko.viilo@vantaanvihreat.fi