Vantaan Vihreät ovat iloisia siitä, että jatkossa ”paperittomia” lapsia ja raskaana olevia naisia hoidetaan Vantaan terveysasemilla samalla lailla kuin kaupungin muitakin asukkaita. Vihreä valtuustoryhmä teki asiasta aloitteen joulukuussa 2016 ja kaupunginhallitus päätti myönteisestä kannasta 6. maaliskuuta kokouksessaan.

– Asianmukainen terveydenhoito kuuluu sivistysvaltiossa kaikille, mutta aivan erityisesti haavoittuvimmille ryhmille kuten lapsille, nuorille ja raskaana oleville naisille. Olemme tyytyväisiä, että Vantaa omaksuu nyt saman käytännön kuin naapurit Helsinki ja Espoo, sanoo aloitteen 1. allekirjoittaja, vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Juurikkala.

Ennen kaikkea päätös koskee maassamme olevia henkilöitä, joilla ei ole oleskelulupaa. Heidän oleskelulupansa voi olla päättynyt tai sitä koskeva päätös on ollut kielteinen. Tähän ryhmään kuuluvat mm. turvapaikanhakijat, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta ovat jääneet maahan, ja henkilöt jotka ovat ylittäneet Suomen rajan ilman lupaa.

Suomessa kielteisen päätöksen saavat monet sellaiset, jotka jossain muussa Euroopan maassa saisivat turvapaikan. Maahamme jää ihmisiä, jotka ovat hengenvaarassa omassa maassaan. On kohtuullista, että heitä autetaan edes inhimillisen minimin verran.

– Tämä on yksi esimerkki inhimillisestä ja ihmisoikeudet tunnustavasta päätöksestä, jollaisia joudutaan kunnissa tekemään, kun maan hallitus on osoittautunut poikkeuksellisen kovasydämiseksi, jatkaa Timo Juurikkala.

Lisätietoja:

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Juurikkala, timo.juurikkala@vantaanvihreat.fi