Teksti on julkaistu Vantaan Laurissa 30.1.2013
Keskustelimme työpaikalla venäjänkielisen vierasryhmän kanssa Venäjän ja Suomen välisistä lapsikiistoista. Keski-ikäinen nainen pyysi puheenvuoroa ja yllätti. ”Olen asunut Suomessa monta vuotta. Isäni taisteli Suomea vastaan toisessa maailmansodassa. Suomi on ollut minulle hyvä. Kysynkin nyt, mitä voin tehdä Suomen ja suomalaisten hyväksi?”.
Tätä ja montaa muuta kohtaamista vasten minun on vaikeaa ymmärtää viime aikoina leimunnutta maahanmuuttokeskustelua. Voiko maahanmuutto aiheuttaa ongelmia? Varmasti voi. Onko kukaan eri mieltä siitä, että ongelmat täytyy ratkaista? Ei.
Jos kiihkoilun sijaan aloittaisimme rehellisen keskustelun, saattaisimme huomata, ettemme ole asioista niin erimielisiä kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Oma nationalistinen identiteetti on pakko yhteen sovittaa muuttuneen maailman kanssa. Maahanmuuttajia ja vähemmistöjä ei voi loputtomiin kohdella ulkopuolisina. Suomalaisuuden on oltava avoin aate, jonka eteen myös maahanmuuttajat ja vähemmistöt voivat työskennellä. Tämä ei tarkoita omasta kulttuurista luopumista, vaan eri kulttuurien rinnakkaiseloa yhteisen lainsäädännön alla.
Istahdin bussinpenkille. Somalitaustainen kuski toivotti ystävällisesti jokaisen matkustajan tervetulleeksi. Muutaman minuutin jälkeen huomasin kuuntelevani kuskin kanssa radiosta arabiankielistä rukousta ja ajattelevani, ettei ole mitään luonnollisempaa.
