Olin tänään (4.10.2012) vihreiden edustajana Uudenmaan partion keskustelutilaisuudessa, jonka aikana julkaistiin selvitys ”nuorisopolitiikan toteutumisesta pääkaupunkiseudulla valtuustokaudelle 2009-2012.” Paikalle oli kokoontunut laaja joukko nuorisotyöntekijöitä, nuorisotoimen johtajia, kaupunginhallitusten jäseniä, järjestöjen edustajia ja poliitikkoja Vantaalta, Espoosta ja Helsingistä.
Selvityksen perusviesti oli, että jokaisessa kunnassa on petrattavaa. Varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluita suunniteltaessa nuorten kuuleminen on todella heikkoa vaikka palvelut koskevat myös heidän elämäänsä. Sama pätee kaupungin talouteen. Peruspalveluiden leikkauksia suunniteltaessa harvalle tulee mieleen kysyä nuorten mielipidettä asiaan. Olisi kuitenkin syytä. Nuoret ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita.
Vantaa sai kuitenkin tilaisuudessa paljon ruusuja vahvasta nuorisovaltuustostaan ja esimerkillisestä ”Lasten ja Nuorten Vantaa” – toimenpideohjelmasta, jossa listataan konkreettisia keinoja joilla nuoret voidaan ottaa mukaan päätöksentekoon (ohjelman voi lukea klikkaamalla tästä).
Hyvä niin. Itsestään selvää nuorten kuuleminen ei koskaan ole ollut. Vantaalla on viime vuosina tehty paljon työtä nuorisovaltuustovaalien äänestysprosentin nostamiseksi ja nuorisovaltuuston vahvistamiseksi. Oman nuorisovaltuusto kauteni aikana ajoimme ja saimme lopulta puheoikeudellisen edustajan kaupunginvaltuustoon. Vuosien saatossa puolustimme myös nuorisotalo 36:n peruskorjausta ja SPR:n Rekolan nuorten turvatalon rahoitusta kaupungin säästöiltä.
Isoimmat keskustelut partiolaisten tilaisuudessa käytiin siitä velvoittaako nuorisolaki kuntia riittävästi kuuntelemaan nuoria ja pistävätkö kunnat liikaa rahaa nuorisotalojen seiniin itse toiminnan sijaan? Vastaisin henkilökohtaisesti molempiin kysymyksiin ei. Nuorisolaki on liian löperö. Joitain sanktioita on pakko olla jotta pahimmat rikkurikunnat saadaan kuriin. Nuorisotalojen osalta on sanottava, että ne toimivat usein myös järjestöjen ja yhdistysten kotipaikkana. Varsinkin Vantaalla nuorisotaloissa on usein toimintaa kaikenikäisille lapsista eläkeläisiin. Ilman työntekijöitä ja tiloja ei voi olla myöskään toimintaa.
Kaiken kaikkiaan keskustelu oli monipuolista ja hyvää. Itseäni jäi kuitenkin hieman vaivaamaan se, ettei yhdenkään kaupungin virkamies ostanut esiin kuntaliitosten ja mahdollisen metropolilain vaikutusta nuorten kuulemiseen pääkaupunkiseudulla. Tässä olisi oikeasti pitkällisen keskustelun paikka. Jos pääkaupunkiseudulle muodostetaan metropolivaltuusto tai hallitus pakottaa Vantaan, Espoon ja Helsingin liittymään yhdeksi kunnaksi ei ole aivan turhaa kysyä miten nuorten kuuleminen tullaan järjestämään. Muodostetaanko metropolinuorisovaltuusto vai pitääkö jokainen kunta oman varsin erilaisen kuulemisjärjestelmänsä? Miten pieni lapsi Espoossa tai Vantaalla saa oman äänensä kuuluviin valtavalla pääkaupunkiseudulla?
