Kuka pelastaisi eurooppalaiset itseltään?
Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomien C-osastolla lauantaina 16.6.2012.
Eurooppaa vaivaa johtajuuden ja sitoutumisen puute. Kukaan ei halua nähdä euron hajoavan, mutta samalla euromaat eivät ole valmiita ottamaan tarpeellisia askeleita euron ja EU:n pelastamiseksi.
Pohjoisen varakkaat maat ovat Saksan johdolla uskotelleet itselleen talouskurin johtavan armoon. Analyysi on puutteellinen ja seuraukset kohtalokkaita.
Todellisuudessa Euroopan vuosisadan H-hetki koostuu monesta erillisestä kriisistä, joiden yhteisvaikutus on tuhoava. Eteläistä Eurooppaa vaivaa kilpailukykykriisi, Kreikkaa velkakriisi, Espanjaa ja Irlantia pankkikriisi ja kaikkia kriisimaita lainansaantikriisi. Samalla markkinoiden spekulaatiohyökkäykset tekevät pitkän aikavälin rakenteellisten uudistusten tekemisestä mahdotonta, koska rakenteiden uudistaminen tarkoittaa talouskasvun hidastumista tai jopa talouden supistumista.
Tämän vuoksi Kreikan ympärille kasatut satojen miljardien eurojen palomuurit eivät ole estäneet kriisin leviämistä ja samasta syystä Espanjan valtiolle luvattu sadan miljardin euron apupaketti ei estänyt Espanjan kymmenen vuoden valtionlainojen korkojen kohoamista ennätyslukemiin. Markkinat tietävät, että vaikka yksi huone on sammutettu, on talo yhä tulessa.
Valtavat apupaketit nostavat valtion velkaantumisastetta ja heikentävät sen luottoluokitusta. Samalla leikkaukset syövät työllisyyttä ja talouskasvua. Pitkällä aikavälillä rakenteelliset muutokset voivat johtaa talouskasvuun, mutta lyhyellä aikavälillä ne ovat lamassa olevalle maalle kuolemaksi.
Suomen hallitus sanoo ei eurobondeille, ei yhteiselle pankkivalvonnalle ja ei EKP:n toimimiselle valtioiden viimekätisenä takaajana. Mutta mitä jää jäljelle kun kieltäytyy kaikista ehdotetuista ratkaisuista? Ulkopoliittisen maineen tahrautuminen, tulipalo joka leviää maasta maahan sekä vakuudet, joita harva ymmärtää ja vielä harvempi saa lukea.
Maailman suurimman talousalueen kohtalon hetket ovat käsillä. Talouskuria ja rakenteellisia uudistuksia tarvitaan, mutta vasta sen jälkeen kun valtioiden lyhyen aikavälin lainansaanti on turvattu spekulaatiohyökkäyksiltä ja maille on luotu lyhyen aikavälin kasvuelementtejä. Pankkisektorilla elinvoimaiset pankit tulee pääomittamisen yhteydessä siirtää veronmaksajien omistukseen.
Tämän saavuttamiseksi Ranskan on hyväksyttävä poliittisen yhteistyön syventyminen. Me tarvitsemme yhteistä talous- ja pankkivalvontaa, aitoja sanktioita sääntöjen rikkomisesta sekä yhteisen päätöksenteon nopeuttamista.
Saksan on puolestaan hyväksyttävä syvenevä rahapoliittinen yhteistyö, joka käytännössä tarkoittaa velkojen yhteisvastuullistamista lainansaannin turvaamiseksi, inflaation maltillista nousua palkankorotusten muodossa, sekä kriisimaiden rakenteellisten uudistusten rahoittamista. Samalla Saksan on hyväksyttävä talouskurin ja lyhyen aikavälin talouskasvua luovien elementtien tasa-arvoinen asema uudessa eurooppalaisessa talouspolitiikassa.
– Joel Linnainmäki