RKP:n pj Stefan Wallinin toi kirjoituksessaan kaksikielisistä kouluista (HS 5.11.2011) esiin huolensa vähemmistökielen (siis ruotsin Suomessa; ruotsinkielistä Pohjanmaata lukuunottamatta, jossa suomi on vähemmistökielen asemassa) jäämisestä enemmistökielen varjoon. Huoli on ehkä ymmärrettävä, mutta se kertoo myös siitä rajojen suojelusta, joka on tunnusomaista vähemmistöille ja ryhmille, jotka tuntevat olevansa uhan edessä. Ruotsia äidinkielenään puhuvien määrä Suomessa on jatkuvasti pienentynyt.
Uhanalaisena tulee mieleen erilaisia pelkoja. Wallinin ajatus ruotsin kielen aseman heikentymisestä kaksikielisissä kouluissa, joiden tarkoitus on nimenomaan kasvattaa ruotsia puhuvien määrää vaikuttaa kuitenkin hiukan hätiköidyltä puolustusreaktiolta. Vetoaminen englannin valta-asemaan ja sen vuoksi vahvemman äidinkielen osaamisen tarpeeseen tuntuu samoin kaukaa haetulta. Kaksikielisten koulujen ei kai ole tarkoitus heikentää kielitaitoa. Emme voi estää maailman yhtenäistymistä tai pysäyttää englannin asemaa, mutta voimme vastata siihen vahvalla kansallisten kielten osaamisella.
Oman suomenruotsalaisen reviirin entistä kiihkeämmän vartioinnin sijaan RKP:n ja ruotsia äidinkielenään puhuvien tulisi päinvastoin iloita Jukka Gustafssonin ehdotuksesta laajentaa ruotsia puhuvien suomalaisten määrää. Opetan mm. ruotsin kielen perusteita aikuisille suomalaisille, jotka ovat hyvin innokkaita oppimaan ja täyttämään kouluopetuksen jättämiä aukkoja taidoissaan. He haluavat käyttää ruotsia työssään ja suomenruotsalaisten kanssa, mutta nämä vaihtavat kielen nopesti suomeen, jos huomaavat vastapuolen takeltelevan. Se ei rohkaise suomalaisia ruotsin käyttöön.
Mielestäni kaksikielisyys nähdään liian ahtaasti, jos sillä tarkoitetaan vain suomalaisia, joiden äidinkieli on ruotsi ja jotka lisäksi hallitsevat maan valtakielen, suomen. Myös äidinkieleltään suomenkieliset, jotka osaavat – tai voisivat oppia -sujuvasti ruotsia kaksikielisissä kouluissa tulee nähdä potentiaalisina kaksikielisinä. Toistaiseksi ei ole keskusteltu, miten kaksikielisissä kouluissa toteutuisi suomen ja ruotsinkielinen opetus, mutta varmasti oppilaat omaksuisivat kieltä luontevasti välitunneilla ja muissa yhteisissä hetkissä virallisen opetuksen ulkopuolellakin verrattuna nykyiseen ruotsin erIlliseen opetukseen suomenkielisissä kouluissa. Halukkaat voisivat valita oppimisympäristön, jossa ruotsia on enemmän. Ruotsin kieltä puhuvien määrä Suomessa lisääntyisi. Eikö juuri se ole ollut RKP:n tavoite?
Maria Salonen
Vantaa