(Julkaistu Vantaan Sanomissa 5.10.2011)
Vantaalla laaditaan toimenpideohjelmaa perusopetuksen tuen rakenteista ja opetusjärjestelyiden kehittämisestä. Ohjelmaesitys on lausuntokierroksella ja opetuslautakunta käsittelee sitä marraskuussa.
Tavoitteena on, että mahdollisimman moni oppilas voi käydä omaa lähikouluaan. Oppimisen tukimuotoja järjestetään uudelleen niin, että jokainen koulu vastaa kaikkien oman alueensa lasten koulunkäynnistä.
Erityisoppilaat saisivat siten tarvitsemansa tuen lähikoulussaan. Osa keskitetyistä opetuspalveluista, kuten autismiluokat, kuitenkin säilyvät.
On hyvä, ettei oppilaan tarvitse etsiytyä tarvitsemansa opetuksen luo vaan että koululainen saa opetusta, myös erityisopetusta, lähikoulustaan. Ohjelmaesityksen mukaan uudistuksessa otetaankin käyttöön monipuolisia eri tilanteisiin soveltuvia tukimuotoja.
Esityksessä korostetaan, ettei kyse ole säästöistä, vaan olemassa olevat resurssit halutaan kohdentaa entistä tarkoituksenmukaisemmin.
Hyvätkin käytännöt saattavat kuitenkin sisältää heikkouksia. Osa vanhemmista pelkää, että järjestelmään hukkuu erityislapsia – esimerkiksi oppilaita, jotka eivät pärjää isossa ryhmässä ilman riittävää tukea.
Onko tukiresursseja tarpeeksi saatavilla niin, ettei tilanne luokassa mene mahdottomaksi opettaa kaikkia silloin, kun erityislapset ovat integroituna yleisopetukseen?
Yksikään oppilas ei saa jäädä ilman tarvitsemaansa tukea ja opetusta. Ohjelmaesityksessä luvataan, että ohjelmaa arvioidaan ja tarkistetaan sen kaikissa vaiheissa ja että sama koskee kehitettävien toimintamallien toteutumista ja vaikuttavuutta.
Hyvä niin. Kouluille on turvattava riittävät tukiresurssit ja käytäntöjä täytyy voida tarpeen vaatiessa muuttaa ja räätälöidä edelleen.
Erja Hakkarainen
Maria Salonen