Persoonallisuuteni on mitä ilmeisimmin muuttunut mahtailevaksi ja narsistiseksi (ellei ollut jo). Sosiaalinen media, FarmVille-tasolla ilmaistuna lähinnä siis Facebook, kun rumentaa ihmistä. En nyt kiellä. Enkä suoraankaan myönnä.
Suhtautumistani arkiseen rupatteluun ja kuulumisten vaihtamiseen on ainakin muuttunut; sen olen huomannut ilman sosiologin koulutusta tai pelisilmää ja laajempaa tutkimusaineistoa.
Lomailin kesällä kuukauden verran. En varsinaisesti huilinut. Kävin kierroksilla: puuhastelin kotona, luin, urheilin, meilasin, matkustin Pohjanmaalla ja Kreetalla. Kiitos kysymästä. Loma sujui oikein mainiosti, mutta oli parasta palata arkeen. Lepäillä ehdin sitten talvella, kun ulkoilma ei houkuttele. Tosin Kreetan mahtavilla rannoilla aamuauringossa juostessani päätin hankkia talveksi nastalenkkarit ja aloittaa säätäuhmaavan Suomi-talvilenkkeilyn. Lepäillä ehtii sitten… kun on lepäilyn aika.
Kreetalla kiukutti eniten nettiyhteyksien surkeus. En kaivannut Facebookia, vaan Gmailiä ja etenkin Google+:aa, jonka uutuudenviehätys kutitteli juuri tuolloin kutkuttavimmin. Google+ on edelleenkin mieleinen, tosin sen käyttötarkoitus on omassa keississäni hakusessa. Pikkuisen some-elitistinenhän se toistaiseksi on. Hotellin aulassa näkyvä megaiso Facebook tosin houkutteli, mutta onnistuin vastustamaan kiusausta.
Ai niin joo. Perustin myös taas yhden blogin.
Tämän kaikenhan tiesivät jo he, jotka ovat Facebook/Qaiku/Twitter/Google+ -kavereitani. Ainakin oletan ja ilmeisimmin myös käyttäydyn niin, että tämän kaiken he jo tiesivät. Kun tapaan aktiivisia kommentoijia somen ulkopuolella naamakkain, en aloita kuulumisiani A:sta, vaan lähden siitä, että nämä ovat lukeneet somesta sen, mitä olen aiemmin jakanut. Mahtailevaa ja narsistista?
Arkipäiväinen normirupattelu vaatii alkuun syväluotauksen keskustelukumppanin someseurannan ja läsnäolon intensiivisyydestä, ennen kuin pystyn valitsemaan oikean lähtötason. Myönnän joskus turhautuvani siitä, ellei joku FB-kaveri olekaan kärryillä maailmani menosta. Joudun ikään kuin toistamaan itseäni! Tämä saattaa olla yksi sosiaalisen median ”rumentava vaikutus” – rumaa totta vieköön. Yritän tsempata.
Kesällä löysin turkkilaisen bändin maNga ja lovetan sitä 😀
Sorsastelen myös aktiivisesti tulevalle talvijuoksukaudelleni agressiivisesti eteenpäinvievää pelimusiikkia.
Tai jenkkiarmeijamusaa. Olisiko kenelläkään vinkkejä kunnon USMC-kamasta?
