Vihreät eivät ole ainoa taho, joka viime aikoina on liehuttanut lippua pääkaupunkiseudun ruuhkamaksujen puolesta. 1.2. sai liikenneministeri Vehviläisen asettama ruuhkamaksuja pohtinut työryhmä työnsä päätökseen ja päätyi yksiselitteisesti puoltamaan ruuhkamaksujen käyttöönottoa. Työryhmän tiedotteessa todetaan muun muassa, että “Ruuhkamaksujen käyttöönotto parantaisi Helsingin seudun liikenteen toimivuutta ja liikenneturvallisuutta. Joukkoliikenteen kilpailukyky ja matkustajamäärät nousisivat. Myös liikenteen ympäristöhaitat vähenisivät ruuhkamaksujen myötä.”
Ruuhkamaksujen tuotto pitäisi ohjata joukkoliikennejärjestelmien kehittämiseen, sillä nykyinen kuljetuskapasiteetti on monilla linjoilla jo koko lailla tapissa. Erityisesti raideliikenteen kehittämisen pitäisi olla etusijalla. Nykyisellään Helsingin ahdas ratapiha ei mahdollista junavuorojen lisäämistä. Tilanne tulee hoitaa kuntoon rakentamalla Pisara-rata, josta olen aiemminkin kirjoittanut.
Ruuhkamaksujen toteuttamista mietittäessä tärkeää on ottaa huomioon myös se, että sujuva auton ja joukkoliikennevälineen yhdistäminen olisi mahdollisimman kitkatonta. Tämä vaatii lisää liityntäpysäköintiä. Kannustimena voisi käyttää myös sellaista mallia, jossa ruuhkamaksun hinnalla saisi vapaan käyttöoikeuden myös joukkoliikennevälineisiin.
Kritiikkinä on esitetty muun muassa ammattiautoilun vaikeuttamista, mutta ainakin Tukholmasta kokemukset ovat päinvastaisia. Siellä ammattiautoilijat olivat tyytyväisiä, kun liikenne väheni ja ruuhkassa seisomiseen kului päivästä entistä pienempi osuus.
Ruuhkamaksut pitää toteuttaa mahdollisimman nopeasti ja samassa yhteydessä pitää esittää suunnitelmat joukkoliikenteen parantamisesta.