Viime viikolla vietettiin kansainvälistä naisten päivää, jonka koko komealta kalskahtava nimi on “Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä”.
Naisten päivää sopii kyllä viettää ja tasa-arvoon ja sen toteutumiseen liittyviä ongelmia on syytä pitää esillä sekä naisten päivänä että muutoinkin.
Nykyisellään naisten päivän idea on minusta tosin aika pahasti vesitetty, sillä nykyisin naisten päivänä huomio kiinnittyy erityisesti kaikkeen epäoleelliseen hössötykseen, joka nimenomaan korostaa sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Oleellisinta tuntuu olevan ruusujen ostaminen ja naisten ihanuuden korostaminen. Tällaiseen touhuun suostuessaan naiset itsekin aliarvioivat itsensä ja tekevät itsestään miesten kehujen ja muistamisten aloitekyvyttömiä kohteita.
Naisten päivänä soisin näkeväni enemmän viitteitä naisten vahvuudesta ja emansipoituneisuudesta. Toivoisin myös, että nimenomaan naisten päivänä voitaisiin vakavasti ja kiihkottomasti keskustella tasa-arvokysymyksistä ja nostaa tasa-arvon ongelmakohtia esiin.
Tosin ymmärrän kyllä, että se on vaikeaa, koska muutenkin koko tasa-arvokeskustelussa on jumiuduttu puhumaan naisjohtajien määrän vähäisyydestä ja muista kokonaisuuden kannalta täysin epäoleellisista kysymyksistä.
Toisaalta tasa-arvokeskusteluun pitäisi nostaa myös miehiä koskevat sukupuolittuneet ongelmat, mutta tämä ei varsinaisesti kuulu naisten päivän agendalle.
Lisäksi toivoisin tasa-arvokeskusteluun myös enemmän globaalia näkökulmaa. Kolmannen maailman sukupuolittuneisiin ongelmiin, kuten koulutuksen puute, puuttuminen olisi tehokkainta kehitysapua. Kuten Flora Tristankin aikanaan huomasi, niin alistettu luokka voi nousta ahdingostaan ainoastaan niin, että se on ensin keskenään tasa-arvoinen ja yhtenäinen.
Ensi vuoden toivottavasti asiapitoisempaa naisten päivää odotellessa nauttikaa ruusuistanne, jotka varmaan tätä kirjoittaessa vielä kukkivat terhakoina ja muistuttavat kaikkia naisten ihanuudesta ja tärkeydestä. Ja onhan se tietysti kiva, että miehet muistavat.
