Keskustelu ruotsin kielen kohtalosta peruskoulujen opetusohjelmissa kiivastuu ajoittain. Itselläni on aiemmin ollut varsin puritaaninen suhtautuminen ruotsin kieleen. Koska olen itse työurani aikana nähnyt, kuinka paljon ruotsia tarvitsee tarjoilija, kassanhoitaja, pankkitoimihenkilö, konsultti ja virkamies (siinä tiivistettynä työurani vaiheet), olen aina kannattanut lämpimästi ruotsin kielen opetuksen säilyttämistä osana opetusohjelmaa, pakollisten aineiden joukossa.
Viimeaikaisen keskustelun valossa olen alkanut toden teolla pohtia kantaani uudelleen. Itäisessä Suomessa tarve venäjänkielen osaajille on valtava. Lapsuuteni ja nuoruuteni Savossa viettäneenä tiedän, että ruotsia tarvitsee Itä-rajan tuntumassa asuessaan vain ani harvoin – lähinnä perinteisten ruotsinristeilyjen yhteydessä. Olisiko sittenkin sallittava ruotsin vaihtaminen venäjään itäisimmässä Suomessa?
En usko, että ruotsin kielen asema horjuisi pienen jouston myötä. Enkä ylipäätään ajattele, että päätöksiä ruotsin kielen opetuksen suhteen pitäisi tehdä sen perusteella, mikä vahvistaa tai heikentää ruotsin kielen asemaa. Viisaampi perustelu olisi meidän suomalaisten osaamisen, sivistyksen ja kilpailukyvyn kehittäminen. Ruotsi on vanha pohjoismainen sivistyskieli. Ruotsi on helppoa, ja sen pohjalta on hyvä opetella muita germaanisia kieliä. Ruotsi avaa ovia.
Perheeni on kaksikielinen (suomi-ruotsi), ja oman lapseni kohdalla joudun pohtimaan millaisen kielellisen koulutuksen haluan hänelle tarjota. Pitkän pohdinnan jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen, että lapsi menee suomenkieliseen kouluun. Jos mahdollista, nautimme Vantaan ruotsinkielisen opetuksen palveluista kielikylvyn muodossa. Joka tapauksessa tyttäreni tulee oppimaan suomen ja ruotsin kielet hyvin. Uskon, että hän on vielä kiitollinen siitä, että sai oppia ”svenskaa” jo lapsena.
