Aamulla tarkistin, mistä lähtee Aviapoliksen latu: Kartanonkosken koululta.
Parinkympin pakkasasteet olivat hyvä syy siirtää uusien suksien kokeilua. Iltapäiväkahvien aikaan asteita oli enää viitisentoista. Ei tekosyitäkään jäljellä.
Mitä päälle? Löysin joitakuita pyöräilykamppeita, korvalaput, mutta mitään tarpeeksi ohutta ja lämmintä takkia en omista. Laitoin kolme pitkähihaista, joista päällimmäinen oli vain tavallinen verkkaritakki.
Laduille oli matkaa 1,4 km. Nykysukset ovat tosi kevyet, ja niiden kanssa voi helposti vaikkapa juosta.
Spotifylista soimaan ja Endomondon asetuksista esiin cross country skiing. Start.
Mitihm? Tarralla toimivat sauvat temppuilivat. Jouduin repimään niitä hampaillani. Kirosin. Ei tästä tuu mitään. Kun sain oikeaan käteen sauvan, niin vasemman kiinnitys meni hankalaksi. Kun sain lopulta kummatkin kiinni, niin huomasin vasemmassa lukevan right ja oikeassa left. Sama säätö uudestaan. Tässä meni hukkaan neljä minuuttia.
Ja sitten sutkaisten matkaan. Onneksi Backaksen pellolla ei näkynyt muita… …alussa nimittäin horjuin ja huojuin kuin suksijuoppo. Siirtelin jalkojani ja huidoin sauvoilla vauhtia pellolla edestakaisin, kunnes hoksasin, että varsinainen reitti lähtee joen toista eli helsinkiläistä puolta sähkölinjojen suuntaan.
Ensimmäinen alamäki. Kaatuminen. Kaadetun aidan ylitys. Toinen kaatuminen. Noloa.
Juttelin pariin otteeseen toisen kahdenkymmenenviiden hiihtämättömän vuoden jälkeen ensimmäisen kerran hiihtävän naisen kanssa. Olimme hieman hukassa: mihin nämä kaikki ladut oikein vievät. Nappasin välillä muutaman valokuvan, sillä Vantaanjoki tarjosi kauniita ja oudosta kulmasta katsottuna ihan uusia maisemia.
Katsoin Endomondosta väliajan ja käännyin takaisin 3,3 kilometrin kohdalla. Sukset kulkivat ihan hienosti, tosin olisin kaivannut enemmän pitoa ja vaikka sitten hieman vähemmän luistoa. Lisäksi sauvat eivät aina ottaneet kiinni ladunvarteen. Tekniikassani taitaa olla jotakin hienosäätämistä.
Mukavaa oli. Onnettomien hiihtovaatteiden takia hiki ei oikein tullut, mutta musa soi, aurinko paistoi ja vastaantulijat hymyilivät. Kukaan ei huutanut latua (en olisi kyllä kuullutkaan), eikä keuhkoihin sattunut. Käsissäni on sen verran voimaa, ettei niitä ihan heti hiihtämällä väsytetä. Huomisia lihastuntemuksia odotan enemmän etureisiosastolle.
Mahtavaa! Hiihdän tänä talvena kyllä toisenkin kerran.